sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kampaajan kautta kevätkaudelle ja muutamia aleostoksia

Loma oli ja meni ja eilen illalla piipahdin jo jäälläkin. Tänään sain hiuksiini hieman vaaleampia raitoja ja latvoista leikattiin muutama sentti pois. Oletteko itse sellaisia, että ihan sama missä kampaajalla käytte vai oletteko tarkkoja kelle annatte hiuksenne leikeltäviksi. Eilen katselinkin pelonsekaisin tuntein, kuinka Napsahduksia blogissa leikeltiin omat hiukset rennon letkeästi Fiskarsseilla. Alkujärkytyksestäni toivuttuani ja videon loppuun katseltuani niin lopuksi hiukset näyttivät kyllä hyviltä :) Minä kuulun siis tähän jälkimmäiseen porukkaan eli en ikinä voisi poiketa kadulta esim. ensimmäiseen liikkeeseen. Minulla on ollut vain muutama eri kampaaaja vuosien varrella. Kaksi pitkäaikaisinta kampaajaa olivat miehiä, toisella kävin n. 15 vuotta ja toisella ainakin yhtä pitkään. Nyt olen käynyt ihanalla Annella, meillä nauru raikaa ja voin huoletta lueskella vaikka koko ajan lehtiä jos haluan (tätä ei siis tapahdu kun pulisimme koko ajan), koska tiedän että tykkään lopputuloksesta. Raitoja ei laiteta minulla koko hiuksiin, koska muuten menisivät niin huonoon kuntoon vaan enemmän päällimmäisiin- ja sivuhiuksiin. Harmittaa, että otin kuvan hiuksista ja kiharoista vasta kotona, olivat meinaan tuulesta ja lumisateesta aivan sekaisin.




Tässä vielä muutamia asukuvia viimeisimmistä ostoksista.


 neuletakki Zaran alesta


 Massimo Dutti neulehuppari



 Tässä päivän asua:




15 kommenttia:

  1. IHanat hiukset, enpä voi muuta sanoa.
    Juu ei tulis mullakaan mieleen leikata Napsahduksen tyyliin hiuksiani vaikka hänen lopputuloksensa oli aivan täydellinen. No mun blogin nimikin jo kertoo mikä on mun neuroosin kohde. Hiukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanni, jokaisella on omat tarkkuuden kohteensa. Lopputulos oli tuossa videossa tosiaankin kivannäköinen, olisiko paksulla tukalla myös osuutta asiaan :) Itse en taas ole sitten niin tarkka monessa muussa asiassa ;)

      Poista
  2. Hiuksesi ovat kyllä kauniit ! Oih , tuon Massimon hupparin tahtoisin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Olisiko joku tuttu reissaamassa Tukholmaan, huppari on ostettu juuri ennen joulua Tukholmasta.

      Poista
  3. Ihanat hiukset! Olen todella tarkka hiuksistani, en todellakaan kävele vain sisään johonki ja varaa aikaa..yleensä olen muuten helppo asiakas, mutta en aina kampaajalla:)

    VastaaPoista
  4. Upeita löytöjä ja hiuksesi näyttävät kerrassaan aivan mielettömiltä! Myönnetään Fiskarsin ovat rouhineet täälläkin ja sen on näköistäkin eli ei suju kuin Nadjalla. ;)

    Iloista uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) :) Nadjalla taitaa olla tuollainen "ei tyypillinen hiirenhäntähius" eli ei haittaa vaikka louskasee Fiskarsseilla jostain kohti enemmän, silti näyttää hyvältä.
      Hyvää Uutta Vuotta sinullekin!

      Poista
  5. Niin upeat hiukset sulla :) <3 ja tuo Zaran neuletakki aivan nappilöytö!
    ps. oon nyt jopa niin tyytyväinen näihin hiuksiini että kampaajaa ei tarviikkaan varailla ainakaan ihan heti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi Zaran neuletakki menee keväämmällä ihan takin sijasta.
      Ja noi sun hiukset näyttää hyvältä, uusi ammatti sitä sulle :)

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.