perjantai 7. helmikuuta 2014

Lakun ulkoilutusta, auringonpaistetta ja päänsärkyä.

Tämä viikko on kyllä mennyt tämän uuden perheenjäsenen kanssa niin tiiviisti, ettei tännekään ole ehtinyt kirjoitella. Onneksi mieheni otti tämän viikon talvilomaa, niin poika on saanut tottua rauhassa uuteen kotiinsa. Ulkona ollaan pissatettu varmaan 10 kertaa päivässä, mutta silti on vahinkoja sattunut sisällekin. Onneksi vahingot tulleet pääasiassa lehtien tai laattalattian päälle.

Minä olin tänään poissa töistäkin, kun eilisestä alkaen päässä jyskyttänyt järkyttävä päänsärky. Pientä lämpöäkin kropassa havaittavissa. Päänsärkyyn eivät ole paljoa edes 800 Buranat auttaneet :(. Huomenna yritän sinnitellä hallille ja sunnuntaina olisikin taas piiitkä kisapäivä tiedossa (12 h). Mieheni jo tuossa tokaisi, että sulla kroppa pistää vastaan kun teet liikaa töitä.


Laku 8 vkoa






sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Viikonloppu ja Laku

Tämän viikonlopun tunnit menivät pääasiassa jäähallissa. Lauantaina vietin 10 tuntia Tuusulan jäähallissa. Arpa"onni" oli arponut luistelijamme ensimmäiseen ja viimeiseen ryhmään eli kisakauden slogan kuuluu "hallilla eka hallilla vika".  Herätys ja lähtö oli jo niin aikaisin, että Hyvinkäällä ei oltu edes teitä aurattu, mutta Mini raivasi tiensä läpi tuulen ja tuiskun :)

Sunnuntaina Mini starttasi kohti vanhaa kotikaupunkia eli Lahtea. Siellä toimin kisapäivän teknisenä spesialistina ja arvioimme 43 luistelijaa. Kotiin palattuani täällä olikin jo uusi perheenjäsenemme
Herra Laku




torstai 30. tammikuuta 2014

Missäs sun säkkipilli on?

Tällaisen kommentin kuulin, kun meidän pienet luistelijat tulivat jäälle. Oli hieman bad hair day ja uudessa hallissa usein kylmä eli baskeri päässä tämä päivä.


neule miesten mallistosta - Gant
huivi - Gant
baskeri- Burberry
takki- Canada Goose




Olen saanut kaksi ihanaa haastetta: amerikantäti ja pakkomielteet blogeista :), yritän vastata haasteisiin pikaisesti.



maanantai 27. tammikuuta 2014

Mulberry Tamara, second hand

Ostin tämän huivin jo ennen joulua, tietämättä mieheni lahjasta. Louis Vuitton huivi
Materiaali on silkkiä ja puuvillaa eli huivia voi käyttää myös kesällä, koska materiaaliltaan huivi on ihanan ohut. Ostin tämän huutonetistä ja värinä tietenkin beige :)




perjantai 24. tammikuuta 2014

Vapaapäiväni

Tässä työssä viikonloput useinmiten menevät kisamatkoilla eli vaapäiviä voi siitä syystä pitää arkipäivinä. Tänään minulla on vapaapäivä ja päivä alkoikin aamiaisella


ja sitten nämä kaverit kävivätkin tutuiksi eli siivousta siivousta.




























Tykkään kovasti tästä pienestä senkistä. Esineitä vanhasta hopeasta uusiin esineisiin mm. Pentikiltä, Cobellosta.


Riviera Maison kerrostarjotin.




Sama lamppu eri kuvakulmasta :) Secton Octo 4240 valaisin


Minun ensimmäiset kengät, 46 v. vanhat


Tyttären ensimmäiset kengät, jotka anoppi lähetti Espanjasta, nauhat vaan kadoksissa.


Välipalaksi hieman smoothieta. Ei haittaa vaikka hedelmät olisivatkin hieman ylikypsiä, koneeseen vaan ja juoman muodossa kurkusta alas.



Eikö sitä sanota, että mitä tummempi väri niin sitä terveellisempää.



Hain tyttären koulusta ja otimme muutaman kuvan ulkona ihanassa auringonpaisteessa, mennessämme takapihalle pelästytimme rusakon pensaan alta pois. Minä kyllä pelästyin varmaan enemmän kuin rusakko. Auringonpaistekuvista on ihana jatkaa viikonlopun viettoon. Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua teille.










sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kisamatka Tampereelle

Pariin kuukauteen ei ole blogissa paljon asukuvia näkynyt. Kun lähden töihin niin hovikuvaaja on koulussa ja minun palatessa töistä on jo niin pimeää ettei kuvaamiset oikein onnistu. Olenkin miettinyt kameran jalustan ostamista. Tai toisena vaihtoehtona siirtymistä erilaisten hotellihuoneiden kuvaajaksi, tässä Scandic Tampere City ja ensi viikonloppuna vuorossa Kouvolan Cumulus.




Viikonloppu vierähti taas kisamatkalla, joka ei kyllä alkanut mitenkään riemukkaasti.  Ensimmäiseksi pitää todeta, että minulla on todella surkea suuntavaisto, en osaa lukea karttaa ja olen luottanut aina navigaattorin ohjeisiin. Muistan kun seurustelun alkuvuosina lähdimme katsomaan asuntoa Espoosta ja enhän minä osannut kartasta katsoa reittiä/ teitä ja saimme hirveän riidan aikaiseksi. Yksi syy taisi olla myös se, että olin raskaana vaikken sitä sillä autoreissulla vielä tiennytkään.

No, nyt on navigaattorista piuha rikki ja ajattelin, että olenhan Tampereen Hakametsän hallissa käynyt -80 luvulta saakka, että sinne osaan unissakin. Todella unessa taisin olla, kun moottoritieltä lähdin jo väärään suuntaan eli kohti Poria. Soitin miehelleni saaden ajo-ohjeita ja Pirkkahallin parkkipaikka käytiin tarkistamassa ja sitten uusi suunta kohti Jyväskylää. Ajoin moottoritietä siis aivan liian pitkälle ja erilaisten ja useiden (3-4 kpl) U- käännösten, puhelinohjeiden ja muutaman kirosanan jälkeen löysin vihdoin jäähallille sillä seurauksella, että myöhästyin luistelijoiden kilpailuharjoituksen alusta 10 minuuttia. Seikkailin ympäri Tamperetta lähes puoli tuntia eli sellainen lauantai aamu. Ensi kerralla ajan kiltisti keskustan kautta, koska sieltä osaan aivan varmasti jäähallille.

Illalla kävimme toisen valmentajan kanssa Scandicin ravintolassa syömässä ja ajattelin tilata hieman kevyemmän ruoan ja valitsin Caesar salaatin. No, annos oli aika suuri jopa minulle. Eli voin suositella jopa suureen nälkään. Suuri kulhollinen salaattia ja kolme lämmintä kanafilettä.



Jos yövytte paljon hotelleissa kannattaa tilata ilmainen Scandic kanta-asiakaskortti, jolla saa ruokakuponkeja ravintolaan 6-20 €/yö ja viikonloppuisin alennusta ravintolan ruoasta -20% ja mukaan huoneeseen saa vielä iltapäivälehdenkin. Lisäksi yöpymiset kerryttävät pistesaldoa, jolla saa sitten ilmaisia hotelliöitä :) (ei ole mainos)

Sunnuntai menikin taas hallilla klo 9-17.30 ja kilpailusaldona kaksi loppukilpailupaikkaa ja yksi sija,  joka oli ensimmäinen jolla loppukilpailupaikkaa ei auennut :(


Paljettineuleella taas mentiin.




maanantai 13. tammikuuta 2014

Kisamatka Tallinnaan

Olimme kisamatkalla Tallinnassa luistelijoiden kanssa. Matka alkoi jo torstai aamuna aamulaivalla. Lähdin junalla kohti Järvenpäätä, jossa hyppäsin luistelijoidemme kyytiin ja autossa istuen suoraan aamupäivän laivaan. Oli kiva, kun saimme jättää ulkovaatteet ja matkalaukut autoon ja autokannelta suoraan laivaan ja nauttimaan aamiainen laivalla. Koko menomatka menikin tuolla aamiaisella. Saavuttuamme satamaan, sama systeemi toisinpäin ja autolla ulos ja sitten matka kohti hotellia.

Minulla oli huone Viru hotellista. Pyysin huoneen mahdollisimman kauas hissistä ja asuinkin 16. kerroksessa eli aika hyvät näkymät. Viru hotelli sijaitsee aika kivalla paikalla kauppojen lähellä vaikka olisikin kiva valita seuraavalla kerralla joku ihanan tunnelmallinen pikkuhotelli vanhasta kaupungista. Viime vuoden kisamatkasta hotellin aamiainen oli minusta parantunut eli tarjolla oli paljon erilaisia hedelmiä, jogurtteja, pähkinöitä normaalien aamiaistarpeiden lisäksi. Aamiaisella tulikin vietettyä pitkä tovi. 

Lunta satoi myös Tallinnassa eli sielläkin jo valkoinen maa.





 Tällä asulla kävin syömässä ensimmäisenä iltana. Kävimme kaikki luistelijat ja vanhemmat syömässä Viru hotellin alakerrassa Amarillossa. Oikein hyvää ruokaa ja kiitos vielä vanhemmille heidän tarjoamastaan illallisesta.

Toisen illan asua. Valitettavasti asut kuvattu peilin kautta, kun vakiokuvaaja kotona.



Lauantaina kävelimme Stockmannin lähellä sijaitsevaan ravintolaan Trattoria Massimo. Ihanaa italialaista ruokaa ja aivan ihana ja tunnelmallinen paikka.




Päivällä ravintola oli aivan tyhjä ja saimme paikat tuolta parvelta.


Kisamatkoilla ei paljon muuta näe kuin hotellihuoneen, taksimatkat ja jäähallin. Ja niin kävi tälläkin kisamatkalla eli ainoa ostospaikka oli Stockmann, josta ostin sohvalle uuden tyynyn ja pihviveitset. Jäähallin vieressä olevasta Rocca al Mare ostoskeskuksesta löysin tyttärelle 4 paitaa eli pienet ostokset.


Kotiin palasin vasta sunnuntaina iltalaivalla. Laiva oli hieman myöhässä ja kotona olin vasta vähän ennen puoltayötä ja aamulla nukuinkin lähes 11:sta saakka. Tänään vapaapäivä ja olenkin vain ollut ja levännyt.