Olen henkilönä sellainen, että isojenkaan päätösten teko ei kestä kauaa. Tässä irtisanomisessani ja päätöksen vaikeudessa ajattelin ainoastaan luistelijoitani. Olenhan osan kanssa tehnyt töitä jo seitsemän ja puoli vuotta. Kyllä siinä kyynel jos toinenkin vierähti sekä omalle että luistelijoiden poskille kun päätökseni kerroin.
Oma isäni oli koko työelämänsä yksityisyrittäjä, joten tiedän etten helppoihin saappaisiin ole astumassa ja minullekin on monenmoista työpaikkaa kerennyt elämäni varrella kertyä.
Lähetin muutama päivä sitten mainostekstiä itsestäni eri seuroille ja oli kiva huomata, että aamulla oli jo useampi viesti sähköpostissa eli varmaan tuntitöitä, sijaistuksia löytyy ja olen sitä mieltä että hyvä löytää aina töitä. Meillä onkin sitten vuoden alusta perheessä kaksi yrittäjää. Itselläni tulee ensi vuonna vuosia täyteen 50 eli onkohan tää jonkinlainen viidenkympin villitys.
Ulkonäön lisäksi myös silmien näkö on heikennyt aikamoista tahtia eli vihdoin ja viimein sain itseäni niskasta kiinni ja kävin tilaamassa I love me messuilta Synsamin osastolta itselleni moniteholasit. Hyvin yksinkertaiset sangat olivat valintani ja värinä tietysti ruskea ja Chanel :) :)
Onnittelut rohkeudesta ja onnea uudelle yritykselle!
VastaaPoistaLasit sopivat sinulle kauniisti!
Kiitos, muutama yöuni jäi kyllä asiaa pohtiessa hieman vähemmälle nukkumiselle.
VastaaPoistaVaude! Rohkea päätös! Hurjan paljon tsemppiä <3
VastaaPoistawww.cosmopolitan.fi/natalievilen
Kiitos <3
PoistaOnnittelut uudelle yritykselle.
VastaaPoistaTosi kauniit lasit. Itsekin hankin noin kuukausi sitten uudet lasit.
Sankojen valinta on aina yhtä vaikeeta. Silmäaseman myyjän kanssa ja
monien sankojen jälkeen löysin tosi hyvät kehykset.
Mulle oli valittuna kolmet sangat valmiiksi ja nämä olivat yhdet niistä :) Kävin kyllä valikoiman läpi, mutta nämä olivat parhaat!
PoistaOnnea yrittäjälle! Olet upea & rohkea nainen. Kyllä elämä kantaa.
VastaaPoistaNäin minäkin uskon :) Kiitos viestistäsi.
PoistaOnnea yrittäjyyteen! Se on rohkeaa ja ihailtavaa. Itse tein saman liikkeen tässä kuussa, kun täytin 40 😉
VastaaPoistaKiitos Nina, toivottavasti tämä lähtee tästä käyntiin.
PoistaOnnea ja tsemppiä uudelle yrittäjälle! Rohkea ja upea nainen olet!
VastaaPoistaKiitos paljon :) Palaan näihin viesteihin mikäli usko loppuu :)
PoistaOnnea molemmille! Kirjoitin juuri eilen blogiini pitkiä ajatuksia yrittäjyydestä, niitä positiivisia! Ja tosiaan, tein saman tempun 50-vuotiaana enkä ole toistaiseksi katunut päivääkään!
VastaaPoistaKiitos, pitääpä käydä lukaisemassa blogiasi :)
PoistaHienoa! Mikään ei ole parempaa kuin olla yrittäjä eli itsensä herra:) tsemppiä sinulle, pärjäät varmasti! Nähdään, Kata
VastaaPoistaKiitos Kata, sinä jos joku sen tiedät.
PoistaPaljon onnea uuteen! Olet rohkea!
VastaaPoistaStailit silmälasit! Munkin tekisi mieli hankkia, toisessa silmässä näkö on ollut pitkään -1,5 ja toinen on ollut normaali. Nyt normaaliin tulee ikänäköä, mutta tuo -1,5 ei ole ainakaan huonontunut ja silmälääkäri sanoi, että mikään välttämättömyys ei ole hankkia rillejä. Mutta I love me -messuilla tuli soviteltua ja voi, miten paljon olisi hyvännäköisiä ja tyylikkäitä, ihan vaikka vaan sitten "näyttäytymis"laseiksi.
Teilläkin on näköjään jo joulua esillä, onneksi en ole ainut :)
Pakko tunnustaa, noi koristeet ovat olleet kaapin päällä koko kesän :) :) En nimittäin ole pätkäkään jouluihminen, tytär taisi nuokin koristeet kaapin päälle nostaa.
PoistaRohkeaa ja hatunnosto sinulle! 💜
VastaaPoistaKiitos Kati <3
PoistaOnnittelut isosta päätöksestä! Vaatii rohkeutta tehdä hyppy yrittäjyyteen.
VastaaPoistaMulla on käynyt päinvastoin, vuosien tempoilun jälkeen olen rauhoittunut tekemään omaa työtäni edelleen. Viidenkympin juttuja sekin ehkä!
Kiitos Marjukka, minäkään en varsinaisesti onneksi vaihda ammattia, siihen tulee vain oma vapaus valita milloin tekee ja missä.
PoistaOnnea isosta ja rohkeasti päätöksestä!
VastaaPoistaKiitos Jonna <3 Olenkin aina ollut sellainen hullunrohkea.
Poista