maanantai 11. marraskuuta 2013

Viikonloppu Salossa ja asukuva Alaskaan

Lauantain kisamatka alkoi tyttären viemisellä omalle kisareissulleen. Ajelin rauhassa kohti Saloa ja koko alkumatkan mietin, että onhan minulla kaikki tavarat mukana. Tiedättekin varmaan tunteen, että jotain puuttuu, mutta ei vaan saa päähän että mitä.

No, sitten 30 kilometrin kuluttua tiesin, mitä olin unohtanut. Canada Goose jäi eteisen henkariin. Mukana oli vain ohut tikkitakki. Kisajäähalli Salossa on todella kylmä eli pähkäilin muutaman minuutin ratkaisua. Yritin soittaa miehelleni, josko hän hyppäisi autoon ja tulisi ns. puolimatkaan vastaan. Miehelläni on yksi raivostuttava tapa ylitse muiden, puhelin äänettömällä silloin kun hän nukkuu, aarrrrgh.

No autolla U- käännös takaisin kotiin, takki matkaan ja uudelleen kohti Saloa. Onneksi olin lähtenyt matkaan ajoissa eli vaikka tein ylimääräisen 60 km lenkin niin olin ajoissa kisapaikalla.

Kisapäivä oli pitkä ja kylmä ja pääsin hotellille puoli kymmenen aikaan illalla. No seuraavaksi huomattiin, ettei minulla ollutkaan huonetta kyseisessä hotellissa ja hotelli täynnä, koska kaupungissa järjestettiin myös kilpatanssin SM- kilpailut. Kisajärjestäjä varasi minulle huoneen Salora- hotellista ja sain osoitteen.

Ilman navigaattorin ohjeistusta en olisi kyllä osannut perille eli hotelli oli Saloran vanhassa toimisto/tehdas rakennuksessa. Sisään pääsin ovikoodilla. Tunnelma oli kyllä aika spookie, kun valotkin syttyivät käytävällä sitä mukaa kun astelin pidemmälle. Huone oli kivasti laitettu ns. perushuone, suurella kylpyhuoneella, mutta itse huone oli todella kylmä. Samantien lämpimään suihkuun ja nukkumaan kahden peitteen alle. No nyt on sitten kurkku kipeänä ja pientä lämpöä.


Saimme kisajärjestäjiltä lämpimät hatut kisapaneelille ja villahousut jalassa viiletin koko viikonlopun eli lämmintä päällä mutta tyylikkyys kyllä kärsi :)






Viikonloppuna mieheni oli kyllä ahkeroinnut eli uuteen taloon on viety tavaraa koko autotallin verran. Perjantaina muutto, ihanaa.

10 kommenttia:

  1. Kylmä hotellihuone on kyllä kamala. Mieleeni on syöpynyt yksi Euroopan reissu, jossa istuimme työkaverini kanssa tekemässä hommia minun huoneessani takit päällä. Vuorotellen toinen kirjoitti tietokoneella ja sitten taas vaihdettiin, jotta pysty lämmittämään sormia. Aamuyöstä alkoi mörskä lämpenemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, me istutaan välillä jäähallilla valmentajien palaverit takit päällä, seuran toimisto sijaitsee katsomoiden takana juoksusuoralla ja välillä aika viileä tila.

      Poista
  2. Voi kylmä huone on ihan hirveä! Kyllä unet pitää saada. Viime Irlannin reissulla meinasin jäätyä kunnes saimme ylinmääräisen patterin, ei sekään hyvä ole :)

    VastaaPoista
  3. Ihana hattu, kyllä tuo päässä sopii pakkasilla kuljeskella :) Hotellihuoneet ovat usein ikävän kylmiä . . .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hattu oli kyllä lämmin, vähän alkoi sunnuntaina jo kutittamaan otsasta. Lämpöä voi usein säätää jostain nappulasta, mutta tästä huoneesta en löytänyt edes pattereita.

      Poista
  4. Voi mitä kommelluksia- no elämä on :)! Kylmä huone kuulostaa kyllä inhalta, varsinkin kun pitkän päivän jälkeen jo varmasti väsy. Onneksi oli kaksi peittoa!

    Hattu on kiva! Ja äsh, käytännöllisyys ennenkaikkea - tilanteen mukaan :).

    KIvaa tiistain jatkoa Marjalle :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tuntuu, että kun yksi asia lähtee pieleen niin loppua ei näy. Kuuma suihku ja kaksi peittoa onneksi pelastivat tilanteen.

      Hyvää loppuviikkoa myös sinulle.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Susanna, itselle kesällä ostettu syntymäpäivälahja :)

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.