tiistai 10. joulukuuta 2013

Joululahjat Pariisin Louis Vuittonilta

Niinkuin muutama päivä sitten kerroin, että Pariisin hotellimme sijaitsi vaarallisen lähellä Champs Elyseen LV liikettä. Kävimme liikkeessä 3 kertaa ja joka kerta mukaan lähti kauniisti paketoitu ruskea paketti :)



Olin jo ennen matkaa päättänyt, että ostan itselleni jonkun joululahjan LV:ltä (kalenteri, avainpussukka, vyö …) ja valinta oli vyö itselleni. Olisin halunnut vyön Monogram kuviona, mutta mallistossa ei ollut mieleistä kapeaa mallia kivalla yksinkertaisella soljella. Valinta oli sitten Damier kuosi, koska laukkujakin löytyy kaksi tällä kuosilla. Sovittelin eri pituuksia ja myyjä opasti niin, että pituus kannattaa valita sopivaksi toiseksi tai kolmanneksi viimeisestä reiästä.




Seuraavana iltana kävin valitsemassa miehelleni lahjan, enkä taida sitä täällä paljastaa, jos hän eksyy joskus lukemaan näitä sivuja.

Viimeisenä aaamuna kävimme vielä pikaisesti liikkeessä ja olen jo vuoden verran katsellut Logomania kaulaliinaa, mutta värisävy on ollut vähän kysymysmerkki. Sovittelin sitten kahta sävyä ja tyttären ja myyjän valinta oli ehdottomasti tämä vaalea helmenharmaa. Materiaali kaulaliinassa on villaa ja silkkiä eli ihanan pehmeä ihoa vasten.




Kysyin myyjältä, että kuinka monta myyjää liikkeessä on ja vastaus oli 150 !!!!

Ja kyllä heitä olikin, ei tarvinnut kauaa seistä ja odottaa, kun jo tultiin kysymään, että tarvitsenko apua. Aika huolestuttavaa oli, että eräs miesmyyjä tervehti meitä joka päivä ja aina olimme kassalla. Meinasin jo sanoa, että huomenna emme tule, olemme jo suomessa.

Eli minun ja mieheni joululahjat on jo hankittu.

14 kommenttia:

  1. Kivoja tuliaisia, aikaisemmista kuvista bongasinkin jo uuden vyösi, mutten vielä ennättänyt sitä kommentoida. Tein tänään myös tilauksen samaiseen liikkeeseen, onneksi Hesan Vuitton postittelee paketteja ;) Ostin myös miehelle ruskealaatikkoisen joululahjan, tuleehan tämäkin testattua.

    VastaaPoista
  2. Onpas ylelliset lahjat :) Kaunis kaulahuivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pariisi sekoitti pään ;) ja tuosta kaulahuivista olen nyt vuoden haaveillut.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ei meillä normaalisti näin kalliita lahjoja ostetakkaan, taisi Pariisi huumata :)

      Poista
  4. Tuo huivi on aivan ihana! Kertakaikkisen ihanat lahjat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia, eipä näin isoja lahjoja olla hetkeen ostettukaan.

      Poista
  5. Hanna - itsekin olen tilannut joskus Hgin Vuittonilta postitse, jos ei ole ollut hetkeen asiaa pääkaupunkiin. Yllätyksekseni he olivat pakanneet niin, että postin iso tarralappu oli liimattu suoraan laatikkoon, eikä laatikon päällä ollut mitään muovia/pahvia. Vaikka laatikko ei ole se pääasia, niin harmitti silti, kun laatikko oli näin "pilalla".

    Logomania on todella kaunis huivi, itselläni on myös tuossa samassa sävyssä. Valitettavasti se on myös todella hauras käytössä - villalanka on aika harvaa ja siitä irtoilee "nöyhtää" helposti, lisäksi langanvetoja siihen tulee myös helposti. En ole uskaltanut käyttää siten arkena ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen myös lukenut tuosta nypppyyntymisestä ja onhan materiaali varmasti arempi kuin tavalliset tiheät huivit, mutta ihananta se tuntuu ja näyttää :)

      Olipa hölmösti postitettu, myös turvallisuuden kannalta. Saahan paketista tuon seurantakoodin, mutta miten häviämistapauksessa löytyy.

      Poista
  6. No jopas ;)- kauniita ostoksia oletkin tehnyt! Mullakin on ollut mietinnässä laadukas vyö, mutta jatkan miettimistä edelleen, muita hankintoja näköpiirissä.

    Niin ihanan näköinen tuo harmaa huivi! Jos täällä ei olisi niin lämmin, todennäköisesti menisin ihailemaan ja mallailemaan L.V.:lle tuota huivia ;).

    IHana matka sinulla ja tyttärelläsi! Jatkan kuvien parissa... :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Minna, itsekin tykkään tuosta huivista.

    Matka kyllä piristi vaikka kesti vain 3 päivää. Mieheni onkin lomalla siellä teillä päin.

    VastaaPoista
  8. Meidänkin tämän joulun lahjat ovat tuolta samaisesta liikkeestä. Olimme Pariisissa muutama viikko sitten. Mutta täytyy sanoa, että Helsingin LV:llä on ollut joka kerran paljon parempi palvelu kuin Pariisin flagshipstoressa oli kummallakaan kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä tulla kurkkaamaan mitä paketoitiin. Meille sattui kyllä tosi ystävälliset myyjät, samoin helsingissä olen kyllä aina saanut ystävällistä palvelua.

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.