tiistai 22. heinäkuuta 2014

4. lomaviikko

Vietimme viime viikon lopun Vierumäellä mökillä ja viimeiset päivät olivat aika tuskallisia tuon kuumuuden kanssa. Ajattelin etukäteen, ettei hirsimökki olisi niin kuuma, mutta väärässä olin. Olipa ihana palata eilen kotiin, koska meillä on ihan kivan viileää, vaikkei meillä mitään ilmastointia tai ilmalämpöpumppuja olekaan.

Tällä asulla ajelin Vierulle

mekko- Massimo Dutti
balleriinat- H&M



Kävimme perjantai iltana juhlistamassa minun synttäreitä ja lähdimme syömään Scandic hotellille.
Tilasin lasillisen punaviiniä ja Ceasar salaatin, siinäpä ne synttärit :)


Asuna oli uusi Lindexin raitamekko


Lauantaina ja maanantaina kävin hieronnassa, jota voin todellakin suositella mikäli Vierumäellä vierailette. Hierojiksi opiskelevat oppilaat antavat hierontoja todella edullisesti 55 min 30 €.

Maanantai ilta ja tiistai meni ihaillessa meidän puutarhan marjoja ja kukkia.
Mansikoita oli kypsynyt kulhollinen, muutama hernekin jo saatu maistettua, kirsikat alkavat punertaa, omenoita tulee ja viinimarjat ovat poimittavissa jo ensi viikolla :)

Puutarhamme on suunniteltu niin upeasti edellisten omistajien toimesta, että aina jokin kukka tai pensas kukkii.

Viinirypäle pensaissa myös paljon raakileita eli eiköhän tummia viinirypäleitä saada syksyllä omasta puutarhasta :)










 omasta puutarhasta salaatit ja tillit


Olipa muuten herkullinen lounas


Huomenna lähdemme tyttären kanssa Hietsun kirpparille myymään vaatteita, pöytä nro on 67, siellä kauppahallin päädyssä, ensimmäinen pöytä, tervetuloa!

6 kommenttia:

  1. Teidän piha on kyllä kertakaikkiaan upea :)

    VastaaPoista
  2. Kaunis yksityiskohta on tuon mekon niskaosassa... Ihania kukkia pihallanne ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on, ainoastaan tuo vyö on ehkä hieman liian ohut, voisi kokeilla ihan oikean vyön kanssa. Kukat ovat tosi ihania, en vaan edes tunnista kaikkia.

      Poista
  3. Hei Mankka! Jo tapasimmekin:) Ja hypähdin myös blogisi lukijaksi. Hyvää syntymäpäivää näin jälkikäteen. Ihana tuo juhlamekkosi. Ja pidän myös tuosta raikkaasta raitamekostasi. Kauniita kesäpäiviä sinne kukkien keskelle. Terveisin Tuulia Turusta.

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa Tuulia, kiitokset onnitteluista ja minustakin tuo raitamekko on kiva.

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.