tiistai 19. elokuuta 2014

Elokuun alku 2014

Kesä oli ihana! Oli ihanan lämmintä, tosin lämpimät ilmat olisivat voineet jatkua vielä pidempään, tuosta tihkusateesta en oikein välitä. Minulla oli 6 viikkoa lomaa, josta 9 päivää pidin leiriä Kisakalliossa, mutta kyllä lomalla pääsi kunnolla lepäämään ja rentoutumaan. Mielestäni silloin on päässyt lomamoodiin, kun ei tiedä mikä viikon päivä on kyseessä.

Tämä oli ensimmäinen kesä varmasti 6-7 vuoteen, kun emme ole matkoilla. Ensi kesänä tai talven aikana olisi kyllä kiva taas lähteä pienelle matkalle.

Kotimaassa viihtymiseen edesauttoi tietysti tämä uusi talo, mielettömän upea piha ja tietysti tuo reilu 40 kiloinen karvaotus, joka nykyään budjaa meillä.

Elokuu on alkanut tiiviisti jäähallilla viihtyen. Työpäivät ovat menneet nopeasti ja olen kerennyt jo kaatumaankin aika pahasti (en suosittele astumaan jäälle suojat jalassa).

Lauantaina serkkuni ja hänen vaimonsa kävivät meillä ja olikin mukava ilta.


 Maanantaina piipahdin Taitoluisteluliitossa ja tällä asulla mentiin.

bleiseri- Lindex Holly&Whyte
paitapusero- H&M
housut- KappAhl
balleriinat H&M
laukku- Louis Vuitton




En tiedä johtuiko näistä sää muutoksista vai siitä, että ulkona lämmin ja jäähallilla kylmää ja kosteaa, mutta minä olen saanut kunnon syys flunssan eli aikamoisella viskibasso äänellä mennään loppuviikko.
Onko teillä muilla niin, että kun olo kipeä niin kahvi ei maistu laisinkaan? Onneksi hyvä ystäväni on teen maahantuoja eli kotoa löytyy laadukasta teetä kipeälle kurkulle.


Tuntuu, että syksy tuli kertaheitolla. Olin aamulla koiran kanssa ulkona ja lehtiä oli jo tippunut maahan. Tykkään syksystä kovasti. Lämpimän kesän jälkeen on ihana pukea päälle lämpimät neuleet ja kietoutua suuriin huiveihin.

8 kommenttia:

  1. Minulle olisi käynyt hyvin että lämpimät olisivat jatkuneet... mutta ei, nyt sataa kuin saavista kylläkin ukkosen kera.. Eilen meinasin "jäätyä" kun lähdin jumpasta kotiin, olin vaan lyhyissä trikoissa ja trikoo pusakka... kevyt toppis olisi saanut olla... :( Muuten syksy on ok, mutta ei kovat tuulet ja sateet..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, elteet olisi saaneet jatkua koko elokuun :) Tuolle kevyttoppikselle tai untuvatakille taitaa tulla kohta käyttöä.

      Poista
  2. Ulkona on niin syksyinen ilma tänään. Melkein jopa harmittaa! Mutta tulihan tosta auringon paisteesta jo nautittua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on jo ollut paksumpi ulkotakki päällä, kun koiran kanssa ulkoiltu. Tykkään syksystä, mutta ilman sateita.

      Poista
  3. Sää on kyllä jo todella viileä. Syksy, masentavaa. Mutta onneksi päivät viilettävät mennä sellaista vauhtia ettei kerkeä masistella, kun odottaa syyslomaa ja matkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta syksy on mielestäni myös uuden alkua, vaikka usein kevät koetaankin sellaiseksi.

      Poista
  4. Kiva kesän ylistys. Minulla on myös ollut hyvä kesä, erilainen. Mutta nopsaan tuli tämä syksy, vai onko tämä syksy? Ulkona sataa ja ukkostaa ja on pimeää.
    Toivotaan että vielä lämpimät päivät jatkuisivat.
    Mukavia elokuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Tuulia ja toivotaan vielä auringonpaistetta. Yllättävän nopeasti nuo kylmät tulivat. Sunnuntaina oli vielä kuuma terassilla T-paidalla ja nyt tarvitaan neuletta ja huivia kaulaan.

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.