keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Risteily Siljalla ja uusittu Serenade

Lähdimme sunnuntaina tyttären ja hänen ystävänsä kanssa käymään ruotsissa. Matkapäiviksi valikoitui alkuviikko siitä syystä, että halusin hyödyntää vanhenevat Siljan kanta- asiakaspisteet ja sain varattua pisteilla meille risteilyn Commandore luokassa.

Tämä suurempi hytti on ihana jo siitä syystä, että hytti osasto on suljettu eli nukkuminen rauhassa on taattu. Minun tuurilla meinaan samalle käytävälle sattuu aina iloinen nuoriso joukkio, joka haluaa pitää jatkot hyttikäytävällä klo 05 alkaen.

Commandore luokassa on myös erillinen lounge, josta saa pientä suolaista, makeaa syötävää, erikoiskahveja ja hedelmiä. Osastolla on myös oma erillinen saunaosasto. Hyttiemännät hoitavat myös puolestasi varaukset päivällisille. Varasin jo tilausvaiheessa hytin missä ei ollut parveketta, koska hytti silloin on hieman suurempi, eikä tuolla parvekkeella kukaan voi kumminkaan istua tuulessa ja pakkasella.

Tyttären kaveri nukkui sohvalla, jonka sai levitettyä. Siinä mahtuisi nukkumaan myös kaksi lasta eli perhematkailuun oiva hytti valinta.






Tykkäsin kovasti huoneen sävymaailmasta (yllätys)


 










Myös pintamateriaalit seinissä olivat saaneet päivityksen samoin nuo kaarilinjan puuosat ja listat oli maalattu valkoisiksi.


Tässä hytin pohjapiirros:



Aamiainen tarjoillaan tässä hyttiluokassa Bon Vivant ravintolassa ja valikoima vielä hieman parempi kuin erikoisaamiaisella. Lisäksi keittiöltä saa tilattua vielä annoksen aamiaisen yhteydessä. Minä valitsin molempina aamuina munakkaan, tytöt smoothien ja crepsejä.


Alla olevat kaksi kuvaa on lainattu Valkeat laivat blogista

kuva Loungesta:



aamiainen:



Kuvat lainattu Valkeat laivat blogista

http://valkeatlaivat.blogspot.fi/2014/06/kesan-ensimmaisella-risteylla-ms-silja.html

Myös ravintolat olivat saaneet päivitystä sekä sisustuksen että ruokamaailman suhteen. A la carte ravintola oli muuttunut italialaistyyppiseksi ravintolaksi ja minä sain aivan supersuperhyvää ruokaa sieltä. Myös palvelu oli molemmissa ravintoloissa mielestäni asiallista ja ystävällistä.

Tukholmassa kävimme suorittaen täsmäiskut seuraaviin liikkeisiin: Hollister (ei yllätys kun liikkeellä kahden teinin kanssa), NK, Åhlens ja Acne

Kyllä, kun kokeilin Acnen Canada huivia niin menoahan se oli, eli hiekanruskea huivi lähti mukaan.




Kaupunkikierroksen jälkeen tytöt kävivät myös pulahtamassa porealtaissa ja minä nautin sillä aikaa yksityissaunasta ja merimaisemasta. Saunan jälkeen nautin piccolopullon kuohuviiniä ja nautin vapaapäivästä :)


Tukholman saaristo on kiva ohittaa, saa ihastella kauniita maisemia ja taloja




Risteilyllä päivitän aina kosmetiikkostokseni ja tässä valtava ostosmäärä :)
VS tuoksut tosin on tyttärelle



Puhelimien kuoret myös päivitettiin tyttären kanssa. Mulle tietysti nuo blingbling kuoret.




Risteilyn asukuvia:


huivi ja laukku- Gucci
kengät- Vagabond
mekko- Philosophy blues original

neuletakki- Repeat


pusero- Zara
housut- Zara
laukku- LV
huivi- LV
balleriinat- H&M

 kaupunkiasu

takki- Zara
housut- Zara
laukku- LV
huivi- gucci

14 kommenttia:

  1. Oho, onpa nuo hytit hieman siistityneet mun nuoruudesta :-)! Näyttää kivoilta! Olet ollut tyylikkäänä reissussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Normihytit edelleen samanlaiset ja tarvitsisivat myös päivitystä, mutta taitaa tulla aika kalliiksi.

      Poista
  2. Millainen oli kylppäri tuossa hytissä, se olisi ollut kiva nähdä, kun laivoilla yleensä todella todella pienet, ja koko vessa märkänä suihkussakäynnin jäljiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WC on reilun kokoinen (n. 3 kertaa normi hyttiin verrattuna), mutta sitä ei ollut uusittu pintamateriaaleiltaan.

      Poista
  3. Näyttää hyvältä tuo hytti ! Eipä ole tullut käytyä risteilyllä aikoihin, tuo jo vähän houkuttaa:)
    Ihania ostoksia ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Näiden isojen hyttien jälkeen risteily tavallisessa hytissä ei kyllä oikein jaksa innostaa.

      Poista
  4. Oi, teillä on ollut aivan ihana reissu! Ja näyttipäs tuo hytti mukavalta, hieman erilaiselta kun ne normikopit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, reissu oli oikein mukava :)
      Normihyteissä pitää pukeutuakin eri aikaa, muuten tönii toista kylkeen.

      Poista
  5. Oi ihana hytti, en tiennyt että tollasiakin on ! pitäisi päästä risteilemään ! hienot asut myöskin , tuo pitsipaita tosi kaunis !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hytti oli ihana! Tavalliseen hyttiin ei enää haluaisi edes mennä ;(

      Poista
  6. Tämä sisustustyylihän alkaa näyttää kuin hotellissa konsanaan! Wau! Eipä ole tosiaan tullut käytyä risteilyllä, vaikka Tukholma kyllä houkuttaisikin!

    Aikamoiset ostokset ja noilla varmasti pärjäilee jonkin aikaa:) Onko hintataso edullisempi vielä laivassa kuin maissa, osaatko sanoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu seuraavat kosmetiikkaostokset taas keväällä. Minä taas tykkään matkustella laivalla (siksi varmaan työskentelinkin siellä 12 v. sitten) tosin lentäen tulisi varmasti halvemmaksi.

      Tuotteet ovat kyllä laivalla halvempia kuin maissa.

      Poista
  7. Kauniin väriset sukkahousut :) Mustat ballerinat ois sopinu noiden sukkahousujen kanssa :)
    -Judy-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos palautteestasi, omasta mielestäni mekon kanssa sopii korolliset kengät (varsinkin mun paksuilla jaloilla)
      :)

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.