tiistai 11. marraskuuta 2014

Budapest

Joulukuun alussa lähdemme kisamatkalle Unkariin, Budapestiin. Eilen varailimme lennot kisapaikalle ja   kisoissa vierähtää joulukuun ensimmäinen viikko.


Kisa hotelli on Lions Garden ja ainakin kuvissa näytti oikein mukavalta hotellilta ja sijaitsee vain 5 minuutin kävelymatkan päästä jäähallilta.



Voisitteko suositella Budapestin nähtävyyksiä tai mitä kannattaa suunnitella vapaa-ajalle ?

8 kommenttia:

  1. Ketjusilta, Budan puolen linnavuori ja siellä kuninkaanlinna ja kalastajanlinnake. Kauppahalli on myöskin hauska kohde.

    Budapest on tunnettu kylpylöistä ja kahviloista. Itse olen käynyt useammassakin kylpylässä (Gellert, Szenechenyi) ja ne ovat rakennuksina todella kauniita ja niihin tulee vettä kuumista lähteistä. Netistä olen bongannut, että Budapestissä on myös todella suuri vesipuisto. Sitä ei ollut, kun viimeksi kävin. Olen vaan ajatellut, että jos tulisi lähdettyä sinne, niin lapsille se olisi varmaan paras kohde. Kahviloista oma suosikkini on Gerbaud, mutta kaupunki on täynnä viehättäviä kahviloita.

    Budapestin eläintarha on muuten kiva paikka ja sinne vie kaupungin vanhin metro, joka on jotenkin tosi liikkis. Itse ole käynyt Budapestissä baletissa sekä oopperassa. Netistä saa ostaa lippuja. Baletitiin mennessäni liput olivat todella edulliset ja silloin kaupungissa asuneen ystäväni kanssa ihmettelimme lippujen halpuutta. Näytös ei ollutkaan keskusta hienossa Oopperassa vaan jossain kulahtaneessa teatterissa kauempana keskustasta. Se oli samalla jonkinlainen aikamatka 50-luvulle. Baletissa sinänsä ei ollut mitään moitittavaa.

    Shoppailumahdollisuudet ovat hyvät. On ostoskeskuksia, merkkiliikkeitä ja se kauppahallikin

    Mukavaa matkaa!.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se uudehko vesipuisto on melko kaukana keskustan alueelta, mutta jos aikaa on niin kannattaa käydä, mukava paikka lapsille. Budan puolella oleva Oxygen gymeineen on kylpylä aikuisempaan makuun - monta erilaista saunaa ja uima-allas ja iso porealtaan tapainen allas.
      Olitte ilmeisesti Erkelissä balettia katsomassa - paikka on nyt rempattu ja avattu uudelleen. Liput edelleenkin edullisempia kuin pääoopperassa. paikka rakennettiin aikoinaan kansanoopperaksi, mutta tuotannont ja esiintyjät ovat samat kuin pääoopperassakin.

      Poista
  2. Siitä on jo vuosia kun kävin mutta onhan se kaunis kaupunki siltoineen ja linnoineen. Myös shoppinkatu Vaci utca jäi mieleen. :) Budan linnavuorella kannattaa käydä katsomassa nähtävyydet ja näkymät Bestin puolelle.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia vinkeistä, luulen että shoppailu jää väliin, muuta kuin ikkunaostosten muodossa. Kameraa pitää kyllä kuljettaa mukana, nähtävää on sen verran paljon.

    VastaaPoista
  4. Päänähtävyydet ovat Sankarten aukio kaupunginpuiston liepeillä Pestin puolella, Linnavuori Budan puolella, Ketjusilta, Parlamenttitalo Tonavan rannassa Pestin puolella, Kauppahalli yliopiston vieressä Pestin puollella, Vaci utca kävelykatu Pestin puolella (toisessa päässä kauppahalli ja toisessa päässä kuuluisa Gerbeaud-kahvila, jossa jo Sissi kävi aikoinaan) samoin kuin Andrassy ut bulevardi, jonka varrella mm. oopperatalo, muutama luksusliike, luksusmerkkien tavaratalo, suosittuja ravintoloita ja Alexandra kirjakauppa, jonka yläkerrassa on upeasti remontoitu kahvila. Basilika ja sen aukio Pestin puolella keskustassa on mukava paikka kahviloineen ja ravintoloineen.
    Tässä muutamia vinkkejä Budapestissa jo vuosia asuneelta.
    Tervetuloa!
    Ai niin, joulumarkkinoita löytyy joulukuussa monesta paikasta, mm. Gerbeaud-kahvilan edessä. ja Andrassy utin jouluvalot on aina olleet upeat - toivottavasti myös tänä vuonna!

    VastaaPoista
  5. Ihana Budapest, häämatka kohteemme reilu vuosi sitten. Blogistani löytyy bannerikuvan alta sivu "matkailu" ja siellä reissustamme. Aaah mikä ihanuuksien kaupunki <3
    KÄvitkö kurkkaamassa blogissani olleiden arvontojen voittajia??? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos arvontavinkistä :)
      Käynkin lukaisemassa matkapostauksen.

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.