keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Aurinko, Turku ja Chanel

Katselin juuri puhelimen sää ennusteita ja koko ensi viikko täynnä auringon kuvia, ihanaa. Kyllä valo ja aurinko nostaa mielialaa heti kun astuu aamulla ulos ulko-ovesta. Otin myös uudet aurinkolasit käyttöön. Ostin lasit Münchenin kentältä Guccin liikkeestä. Olin katsellut laseja jo viime syksynä ja nyt päätin ne ostaa (olivat muuten liikkeen viimeiset). Malliltaan todella kevyet ja mukavan tuntuiset kasvoilla.




untuvaliivi- Peak
farkut- H&M
kengät- Converse
huppari- H&M
aurinkolasit- Gucci

Viikonloppuna olin Turussa ja mieheni lähtikin mukaani, kun kilpailun aikataulu ei täyttänyt koko viikonloppua. Yövyimme Scandic Julia:ssa. Oikein mukava ja viihtyisä hotelli. Aamiainen oli aivan huippu, sillä jaksoi pitkälle iltapäivään. Lauantai iltana söimme hotellilla ja kolmen ruokalajin jälkeen kaaduin kirjaimellisesti sänkyyn.




Asuksi valikoitui H&M uusi valkoinen kesäpaita, mieheni minulle ostama LV:n shaali (epäili jo etten siitä tykkää, kun en ole paljoa käyttänyt) ja laukuksi Chanel. Mitä enemmän käytän tuota mustaa klassikkoa niin sitä enemmän siitä tykkään. Siksi kevääksi minulle onkin tulossa sama klassikko vaaleana beigenä ;)





12 kommenttia:

  1. Oi nuo ensimmäiset kuvat! Ihanan aurinkoisia <3

    VastaaPoista
  2. Hyvän näköiset aurinkolasit. Ihanan keväisiä kuvia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minäkin tykkään, Raybanin Aviatorit ei vaan istu mun nenälle.

      Poista
  3. Voisin asua hotellissa ;)) Nätit aurinkolasit, kivan kevyet ! Ihana asu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kyllä suositella Gucceja ellei Raybanit sovi. Minäkin kyllä tykkään noista hotelliviikonlopuista ja siitä, että pääsee aamulla valmiiseen pöytään.
      Kiva kun nähdään sunnuntaina :)

      Poista
  4. Ihanat lasit:) ja odotan kuvia beigestä ihanuudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, taitaa laseista tulla uudet suosikit. Alkuviikosta pitäis laukun olla mun luona :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti auringonpaistetta jatkuu vielä pitkään

      Poista
  6. Ihanan aurinkoisia kuvia ja asuja :) Tuo keltainen väri sopii sulle kyllä ihan nappiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Siru vierailusta ja viestistäsi. Auringonpaisteista viikonloppua sinulle!

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.