sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Tennarit jalassa, aurinkolasit päässä uuden pään hankintaan

Ihana viikonloppu: Converset jalassa, tyttären kevään ensimmäiset kilpailut, postin tuoma uusi laukku, samppanjaa, aurinkoa, hyvää ruokaa, tarpeeksi yöunta, uusia kevät vaatteita ja kampaajalla käynti. Eipä se mahti viikonloppu muuta tarvitse. Tänään ajattelin, että tältäkö normi ihmisten viikonloppu tuntuu.  Kyllä kunnon viikonloppu vapaalla saa ladattua akkuja ihan eri lailla kuin niin että vapaapäivä on viikolla. Itsellä on viimeksi ollut viikonloppu vapaata tammikuun 10.-11 pvä. Mutta mikä parasta, myös ensi viikonloppu on minulla vapaa! Ja silloin nään hyvän ystäväni :)

Olen myynyt pois kaksi LV laukkua ja tilalle tuli tämä, monta vuotta etsinnässä ollut Tikal PM. Harkitsen myös Eva laukun myyntiä, kun on tämän Tikalin kanssa suht saman kokoinen.



Viimeksi olen käynyt kampaajalla kolme kuukautta sitten eli lopputuloksena oli hieman vaaleampaa raitaa keskelle päätä ja latvojen leikkausta.


Olipa mukava pukea päälle hieman kevyempää vaatetusta

takki- Lindex
housut- H&M
pusero- H&M
kengät- Converse
huivi- Louis Vuitton
aurinkolasit- Gucci
laukku- Chanel


 Halusin vielä sisällä kuvan tuosta uudesta suosikkipaidastani. Kankaassa pitsikuvio, mutta materiaali puuvillaa.


12 kommenttia:

  1. :) Takaraivo jätettiin luonnontilaan, säästää hieman hiuksia kuivumasta. Pidän niin paljon hiuksia ponnarilla, että ei haittaa vaikka joukossa tummempaakin.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana asu ja upea sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara, kyllä taas talvi vaatteiden jälkeen tuntuu kevyemmät vaatteet kivoilta ja syksyllä on taas ihana kääriytyä neuleisiin :)

      Poista
  3. Kauniina olit ja mahtava viikonloppu sinulla ! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna, olipa kiva nähdä vaikkakin pikaisesti :)

      Poista
    2. Niin oli !! yritän sitä maaliskuun miittiä vielä... ;) Kävin illalla myös päivittämässä blogia vaikka hiljaista se mun meno silläsaralla onkin...

      Poista
    3. Voi se ois kiva jos pääsisit, olisi mullakin tuttu siellä. Siihen alkuun oli varsttu aika sille brunssille myös ravintola Kiilaan.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Henna, minäkin viihdyin asussa ja oli mukava käydä kaupoilla ilman paksua talvitakkia.

      Poista
  5. Ai että miten tyylikkäänä sinä upeus. <3 Ihanaa että saa kevätvaatteita päälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :) Piristää kyllä mieltä vaatteiden keventyminen, vaikka tunnustaudunkin kashmir neuleiden suurkuluttajaksi.

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.