keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Vapaapäiväni

Vapaapäivä alkoi jo aikaisin, kun kävin herättelemässä tyttären aamulla klo 7.00. Olin myös kiltti ja heitin hänet autolla kouluun, koska pyörän takakumi on sanonut sopimuksensa irti ja vasta huomenna mieheni kerkeää sen korjaamaan.

 Sitten kupillinen kahvia tyhjään vastaan (tiedän, typerää). Ostettiin Nespresso keitin vuosi sitten Hulluilta päiviltä enkä ole sen jälkeen juonut kotona ns. tavallista kahvia kuin kerran tai kaksi.

Sitten Lakun kanssa lenkille, jossa vierähtikin aikaa tunnin verran. Tykkään kyllä kävellä aamuisin ihan rauhassa ja meillä minä hoidan aamulenkit, koska aamuisin minulla ei ole töihin lähtöä. Tytär pissattaa koiran koulun jälkeen ja mieheni lähtee lenkille iltaisin.

Lenkin jälkeen nautin aamiaisen, lakkasin kynnet, tein kasvonaamion ja vain nautin tekemättömyydestä. Sitten kello näyttikin jo kello 14 ja hain tyttären koulusta kotiin.





Iltapäivällä lähdimme Helsinkiin, myös tyttäreni hyvä ystävä lähti mukaan, Cheek soi autossa täysillä ja kaikki lauloivat mukana. Asukuvat napattiin vielä ennen lähtöä.


 huivi- LV
takki- Lindex
housut- KappAhl
kengät- Global Stockmann
paita- Zara
hattu- H&M
laukku- Chanel Jumbo XL








Ensin kävimme Starbuck:ssa nauttimassa kaakaot ja todella ylimakeat suklaakakkupalat. Ostimme kakkupalan tyttären kanssa puoliksi ja sekin oli liikaa.




Olen tunnetusti aika nopea päätöksissäni ja päätin aamulla laittaa yhden Louis Vuittonin huiveistani myyntiin. Myyntiin lähtenyt huivi oli Monogram Denim Bleu, olen käyttänyt huivia kevään ja kesän aikana vain muutaman kerran. Mielestäni LV logot näkyvät huivissa kaksivärisyyden ansiosta liiankin hyvin. Kuvat nettiin ja ensimmäinen huutokin on huiviin jo tullut.

Koska tiesin saavani vanhan huivin myytyä, kävin ostamassa uuden syyshuivin LV:lta





Ainoa kauppa jossa halusin käydä oli Zara, no en löytänyt Aleksin myymälästä mitään ja kysyin tytöiltä, että voitaisiinko ajaa Jumbon kautta. No tämähän kävi tytöille ja Jumbon Zarasta löysinkin vaikka mitä ihanaa. Onko teille muille käynyt niin, että eri myymälöistä löydätte vaikka mitä ja toisesta ei mitään. Osasyy saattaa olla myös siinä, että mielestäni Jumbon Zara on Aleksia paljon valoisampi, siistimpi ja vaaatteet esillä väljemmin.

Huomenna asukuvia sitten niistä ostoksista :)

Vapaapäivä päättyi Classic Pizzalle, on muuten mielestäni suomen parhaat pizzat!




8 kommenttia:

  1. Voi mikä ihana vapaapäivä!
    Ja niin upeita asukuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Henna, päivä oli oikein mukava kokonaisuudessaan.

      Poista
  2. Ihana vapaapäivä ja aivan mahtava kasvonaamio kuva. <3 Asukokonaisuus on viimeisen päälle lady like, sinä upeus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia :)
      Naamio naamalla meinasin itsekin pelästyä peilin ohi kuljettuani ;)

      Poista
  3. Kuulostaa niin ihanalta hemmottelupäivältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä mukava päivä vaikka ylimakea suklaakakku aiheuttikin lievää mahakipua.

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.