keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Tästä se taas pikkuhiljaa lähtee koneet käyntiin

Eipä se sitten loppupeleissä niin vaikeata ollutkaan. Nimittäin hypätä auton rattiin, ajaa kauppakeskus Willam parkkihalliin ja ajaa hissillä ylös ja osallistua sinne ensimmäiseen Body Pump tuntiin. Edellisestä tunnista olikin jo kolme vuotta. Jep jep, olen aiemminkin kirjoitellut, että olen liikunnan suhteen sellainen on/off tyyppi eli joko maataan sohvaperunana tai sitten mennään sata lasissa. No nyt ollaan vasta siellä 30 km/h vauhdissa, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee niinhän se sanontakin menee.

Tykkään siitä, että pääsen jumppaan myös aamupäivisin ennen jäätuntejani ja nyt virtual tunnit mahdollistavat sellaisenkin mahdollisuuden vaikka aamu. Virtual tunnilla ohjelma tulee valkokankaalle heijastettuna eli hyvä edistysaskel. Tunnin voi pyytää myös päälle vaikkei sitä olisi juuri silloin merkitty lukujärjestykseen ja mikäli salissa ei ole muita varauksia. Olen nyt käynyt vasta kolmella tunnilla, mutta kyllä se fiilis tunnin jälkeen on aika mahtava :)

Lisämotivaatiota tunneille saa tietenkin uusista treenivaatteista ;) Ja kävinkin vähän lisäämässä varastoja eilen elokuvareissuni lomassa Jumbossa.




Elokuvareissu itsessään ei mennyt kuin puoliksi putkeen. Olin varannut liput kahteen leffaan: Onnenonkija, joka jäi kesken palohätyksen vuoksi, tosin saimme korvaukseksi kaksi vapaalippua ja toinen valinta oli Dressmaker ja sitä voin suositella eli tykkäsin kovasti.

2 kommenttia:

  1. Eikös vain olekin hassua, kuinka uudet treenikamat innostaa liikkumaan vielä enemmän 😊!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todellakin lisää motivaatiota. Sitä paitsi en löytänyt vanhoja trikoita kun olleet käyttämättöminä niin kauan :)

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.