tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kiireinen kevät

Mihin tuo toukokuu ja kesäkuun alku oikein hävisivät? Ihan kuin kuukaudessa olisi ollut vain 15 päivää.

Olen tosin käynyt kouluttamassa uusia luistelukouluohjaajia Lappeenrannassa ja Porissa, nauttinut risteilystä Tallinnaan seuramme muiden valmentajien kanssa, juhlinut kolmet YO- juhlat eli siinähän sitä jo olikin tapahtumia kuukauden ajalle :)

Tallinnan ristelylle varasimme Eckerön laivalta Lounge tilaan oikeuttavat liput ja voin todellakin suositella kyseistä palvelua. Menomatkalla laivalla oli ihanan rauhallista, meille tosin oli varattu oma nurkkapöytä. Pöydän sijainti oli oikein hyvä ajatellen toista pöytäseuruetta, sen verran kovaäänistä taisi naurumme olla tietokilpailun lomassa. Lounge liput maksoivat 18€ / suunta, mutta lippuun kuului kevyt aamiainen erikoiskahvien kera, mehut, limut ja olut- ja viinihanat.

Tulomatkalla lippu oli kuin lottovoitto, koska sunnuntai iltana paluumatkustajia oli aika paljon eikä istumapaikkoja riittänyt kaikille matkustajille, mutta me saimme istahtaa rauhassa omaan pöytään ja saimme iltapalaksi vielä maistuvaa Caecar salaattia, fetajuustopiirakkaa ja aivan ihanaa rahkaa (taisi mennä minun massuun ainakin 7 pikkukuppia) eli todellakin suosittelen kyseistä Lounge lippua!

Tallinnassa kävelimme ja nousimme postaita koko kevään edestä :) Nautimme virkistävät jäätelöt italialaisessa kahvilassa, ostimme uusia Nike kenkiä, vatsan täytimme Vapiano:ssa ja minä kerkesin jopa jalkahoitoon.





Menomatka meni rattoisasti tietokilpailua täyttäen, oikeita vastauksia ei löytynyt kauheasti tähän lehteen ;)



 Italialainen kahvila hurmasi yksinkertaisella sisustuksellaan




 Vapiano


 Viime viikko meni kahdesti sinivalkoisella hameella



6 kommenttia:

  1. Oot kaunis ja ihanat ballerinat :)

    VastaaPoista
  2. Oijoi, tuo hame on ihana!
    Tallinnassa tuli käytyä itselläkin menneenä perjantaina. Ihmeen rauhallinen laivamatka oli palatessakin, vaikka iltalaivalla tultiinkin :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulisi vain takaisin nuo hamekelit. Kyllä nuo laivamatkatkin ovat aika rasittavia vaikka nopeasti seilaavatkin.

      Poista
  3. Ihanan aurinkoista ja iloista! :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.