keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Tietokoneen käytön alkeet

Kuulun itse siihen ikäluokkaan, jolle tietokoneet tulivat elämään vasta myöhäisellä aikuisiällä. Kirjoitin kyllä Pajulahden Urheiluopistossa lopputyöni tietokonetta apuna käyttäen, mutta se oli vain se päivitetty versio kirjoituskoneesta. Muistan kuinka ATK opettajammekin vain lateli aivan yli hilseen meneviä sanoja/ohjeita, nappuloiden nimiä ja sitten lopuksi sanoi: "Sitten painakaa enter". Just joo, silloin minulla ei edes ollut omaa konetta kotona, joten kiinnostus tietotekniikkaan oli osapuilleen nollassa. Ensimmäisen tietokoneen hankin vasta tavattuani mieheni eli 2000 luvun alussa ja oman sähköpostin avasin vasta vuonna 2002 :)

Nykyaikana tarvitaan tietokonetta lähes kaikkeen arjen pyörittämiseen, sekä sieltä löytyy tarvittava tieto myös nopeasti. Sain blogin kautta mahdollisuuden tutustua ILMAISEEN E- kirjaan


 E- kirja Tietokoneen käytön alkeet jossa selitetään tietokoneen käyttö aivan alusta alkaen, helppolukuisesti ja mikä tärkeintä niin ohjeet ovat SUOMEKSI. Olisipa tällainen opas ollut kädessäni viisitoista vuotta sitten. Oppaasta löydät mm. seuraavat ohjeet:

  • * Tietokoneen käyttö ensimmäistä kertaa
  • * Yleiskatsaus hyödyllisistä näppäinyhdistelmistä
  • * Ohjelmien käynnistys ja käyttö
  • * Viestintä sähköpostilla
  • * Tiedostonhallintaan liittyvä tietotaito
  • * Yleiskatsaus hyödyllisistä sovellusohjelmista
  • * Yleiskatsaus ääni- ja videomuodoista
  • * Turvallisuus internetissä:
  • * OVerkko-ostaminen – osta turvallisesti verkossa
  • * Vinkkejä internethakuun
Kirjassa on myös hyvät vinkit turvalliseen ostamiseen netissä ;)
Kirjan kirjoittaja Cordei Clottey on työskennellyt vuodesta 2001 lähtien näytön suunnittelijana ja ATK-kouluttajana.

2 kommenttia:

  1. Kiitos hauskasta tekstistäsi. Taidan kuulua jokseenkin samaan ikäluokkaan kanssasi. Olen kuitenkin huomannut, että vaikka kuinka opiskelisi itse tietokoneen käytön alkeita, on huolto tietokoneelle nopeasti toisinaan ainoa vaihtoehto mennä eteenpäin. Hienoa että löytyy ammattilaisia auttamaan meitä vanhempia. https://www.poikajakissa.fi/palvelut

    VastaaPoista
  2. Tosiaan, ilman tietokonetta ei nykyään enää pärjää ollenkaan, eikä arjen pyörittäminen onnistu. Tavallaan tietokone on kyllä myös helpottanut monien asioiden hoitamista. Tärkeää on myös muistaa pitää hyvää huolta koneesta, itselläni on välillä tietokoneen muisti täynnä, mutta sekin on onneksi helposti ratkaistavissa oleva ongelma. https://www.cealy.fi/tietokoneen-vuosihuolto

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.