On aikaa kaivaa kevätvärit esiin ja laittaa kirpparille myyntiin käyttämättä jääneitä vaatteita. Olen lisännyt vaatteita myyntiin facebookin kirpparille ja toukokuussa varmasti taas Hietsuun myymään vaatteita.
Elixian työpaikkani sijaitsee Tapiolan uudessa kaupakeskuksessa Ainoassa ja kerrosta alempana sijaitsee myös Peuran vaateliike. Nyt Koronan aikana liike on kiinni, mutta heillä on juuri viime viikolla avattu myös nettimyynti. Vaatteet ovat edullisia, yleensä noin 30-70€. Neuleita on myynnissä paljon ja materiaalit, värit ovat juurikin minun lemppareita eli paljon pastellisävyjä, pellavaa, pitsiä, silkkiä ja sopivasti kimallusta.
Nämä kuvissa jalassani olevat housut ovat aivan superihanat jalassa, joustavat joka suuntaan, ei tule polvipusseja ja mukavat päällä. Housuja on vain yksi koko, joka käy ainakin 42/44 kokoa asti käyttäville. Itse ostin housuista viisi eri väriä ja hinta oli 59,90 €
Olisiko lukijoissani kiinnostusta jos kesän aikana pidettäisiin pieni illanistujainen liikkeessä kuplivan kera ja minäkin tutustuisin lukijoihini paremmin?
neuletakki- Andiata, housut- Peura, pusero ja kengät- H&M
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.