maanantai 29. syyskuuta 2014

Vapaapäivä taksikuskina

Viikonlopun kisoista väsähtäneenä heräsin vapaapäivään vasta kello 10.15, samantien koiran kanssa lenkille ja pikainen aamupala. Iltapäivällä ajoin Espooseen jäähallille (eihän sitä vapaapäivää voikkaan muualla viettää) testiä varten, sitten takaisin kotiin Hyvinkäälle. Pikainen ruokatankkaus ja koska tänään oli meidän perheen kuljetusvuoro niin tytöt autoon ja treeneihin Järvenpäähän.

Tyttöjen treenit kestivät kolme tuntia ja päätin käyttää ajan käymällä Stockmannilla. Ostoslistalla oli uudet mustat korkokengät ja ajattelin hyödyntää -20% alekupongin. Keskustan Stockkalla oli mielestäni huono valikoima, asiakkaita paljon ja aivan liian vähän myyjiä! Päätin poiketa vielä paluumatkalla Jumbon kautta ja onneksi Jumbon kenkäosaston myyjä pelasti päivän ystävyydellään :)
Nyt harkinnassa kahdet mustat kengät, jotka myyjä lupasi tilata Jumbon myymälään.

Jumbon vierailun jälkeen yhden pysähdyksen tankkauksella kohti Järvenpäätä, tytöt kyytiin ja koiran kanssa iltalenkille. Laskin, että ajoin autolla vapaapäivän aikana melkein 300 kilometriä :)

Tällä asulla tänään auton ratissa






keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Jäätävä kylmyys

Tulipa kylmyys kerralla ja kovaa. Eilen aamulla lähdin Lakun kanssa aamulenkille ja jo portailta piti palata hakemaan hattu päähän. Ulkohousujen alla minulla ei ollut mitään ja koko lenkin palelin. Tänään olin jo fiksumpi ja puin housujen alle trikoot. Onneksi loppuviikoksi on luvattu hiemen lämpimämpää. Otin jo myös Canada Goose takin jo hallille, mutta kevyemmällä untuvatakilla olen vielä onneksi pärjännyt.

Olipa ihana pukea päälle cashmere neule. Tämä neule on löytö lentokentältä -50% alennuksella muutaman vuoden takaa. Converseista en kyllä ihan hevillä luovu :)

takki- Zara
housut- Lindex
neule- Tie Rack
huivi- Gucci












torstai 18. syyskuuta 2014

Vaaleanpunaista hattaraa

Tämä viikko meni sairauslomalla, minulle iski meinaan järkyttävä yskä (niinkuin varmaan puolella suomalaisista) ja siihen päälle vielä poskiontelotulehdus. Taisi nuo viikonlopun 4 x päiväunilla vinkata sairastumiseen. Lauantain Habitaren jälkeen raahauduin vielä sunnuntaina Myyrmäen kirppikselle, mutta myynnissä ei ollut hurraamista. Kaikki olisi pitänyt antaa puoli-ilmaiseksi.

Maanantaina varasin sitten ajan lääkärille. Olin aivan varma, että yskä on jo muuttunut keuhkoputken tulehdukseksi, mutta keuhkot kuulostivat "puhtailta". Poskiontelot olikin sitten toinen juttu, saaliina antibioottikuuri, kolmio yskänlääkettä ja illalla kolmen tunnin iltaunet eli aika tujut lääkkeet lääkäri määräsi. Eilinen päivä oli ensimmäinen kerta sitten perjantain, kun en ottanut päiväunia :)

Viime yönä en herännyt kertaakaan kauheaan yskäkohtaukseen, onneksi mieheni on saanut nukuttua vaikka minä olen köhissyt vieressä (en tajua). Tämän päivän olen vielä kotona, mutta huomenna jäähallille ja viikonloppuna seuramme järjestää kauden ensimmäiset kilpailut. Toivottavasti en saa mitään jälkitautia.

Sairastelun ja tämän valittelun piristykseksi karkinsävyistä asukuvaa syyskuun alusta. Ostin tämän untuvatakin Stockmannin alesta kesällä ja huomasin, että väri on aivan sama kuin LV huivissani. Mieheltäni tuliaisiksi saamaa huivia olen käyttänyt vain pari kertaa, en ole jotenkin raaskinut (hölmöä) Mieheni jo sanoi, että käyttöönhän se on tarkoitettu! Tämä untuvatakki tulee varmasti kovaan käyttöön syksyn aikana.





untuvatakki- Beaumont
huivi- LV Monogram Denim Rose
farkut- James
laukku- LV Petit Noe
kengät- Converse
helmikorut- House of Elliot


Hiukset olivat osittain kiinnitetty taakse pinneillä


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Habitare 2014

Heräsin tänä aamuna hieman kipeään oloon, mutta päätimme kuitenkin käydä mieheni kanssa Habitare messuilla. Saimme liput Unikulman kautta ja heillä olikin iso osasto keskellä messualuetta. Olemme nyt nukkuneet Unikulman vuoteessa 10 kuukautta ja olemme ollet sänkyyn tosi tyytyväisiä. Minusta usein tuntuu, että herään aamulla samasta asennosta kuin nukahtaessani ja juuri se liikkumisen ja kieriskelyn väheneminen on vaikuttanut hyvään unen laatuun. Jos heräät usein yön aikana ja muutat asentoa tai olet aina aamuisin väsynyt niin suosittelen miettimään, josko patjoissa onkin vaihtotarvetta. Tällä hetkellä kun makuulle mentäessä kovasti alkaa yskittämänn on mukavaa, että moottorilla voi sängyn pääpuolta nostaa hieman jolloin yskiminen helpottaa.

Alla olevasta linkistä pääset lukemaan sängyn valinnasta ja vierailusta Unikulmassa
http://mankka1717.blogspot.fi/2013/10/vierailu-unikulmassa.html




Aika huikeat messutarjoukset voimassa vielä huomenna.



Kurkkukipu väsytti sen verran, että nukuin sekä meno-että paluumatkalla pienet unet autossa ja kotiin palattuamme nukuimme molemmat mieheni kanssa 3 tunnin "päiväunet".
Huomiseksi minulla on varattuna
kirppispöytä Myyrmäen jalkapallohallista, pöytä L2


villatakki- Repeat
huivi- LV
housut- Zara
laukku- Gucci

Jotain myös ostimme Habitaresta eli uuden valaisimen ruokapöydän päälle. Valintamme oli Yki Nummen Lokki- valaisin isommassa koossa. Meillä on tällä hetkellä Secton valaisin, mutta haluaisin kirkkaamman valonlähteen ja Secto siirtyy olohuoneen puolelle.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Syysvärejä vaatekaappiin

Minäkin sorruin nyt näihin "nahkahousuihin", mutta valitsin vielä hiukan pehmeämmän version eli housut ovat edestä "käämemokkaa" eihän tuollaista sanaa edes ole olemassa, mutta siis mokkanahan tuntuista käärmeennahan jäljitelmää :) Housut ovat materiaaliltaan hieman paksummat, mutta oikein mukavat jalassa.

neule- Zara
housut- Zara
huivi- Mulberry, syksyn luottohuivi väriensä puolesta
laukku- Louis Vuitton Musette Salsa

Alla olevassa kuvassa näkyy materiaali paremmin kun valotin sitä rajusti ja housut ovat vain edestä tuolla mokkakuosilla.




Mukaan kotiin lähtivät myös neule, pitsipaita, villahousut :) ja kimalleneule



Mukavaa viikonloppua luikijoille!


torstai 11. syyskuuta 2014

Moët, BMW ja ihana vapaapäivä

Minulla oli tänään vapaapäivä ja nautin näköjään täysin, koska heräsin vasta klo 11.15
Sitten tulikin jo kiire koiran kanssa lenkille ja nukkumisen vuoksi imurointi sai jäädä huomiselle aamulle.

Illalla suunnistin ystävieni kanssa messukeskukseen BMW:n VIP iltaan, missä esiteltiin uusi BMW 2 sarjan Active Tourer auto. Oli muuten aika pähee auto. Mies oli työmatkalla ja paluumatkalla hänelle soittaessani kysyi ensimmäisenä "Joko olet Bemarin omistaja?" Auto oli kyllä varteenotettava vaihtoehto jos ja kun muutaman vuoden aikana vaihdan autoa.

Lähtiessämme tilaisuudesta näimme muidenkin osastojen tarjontaa ja lauantaina pitää todellakin lähteä messuille.




Tarjoilut olivat hyvät: Moët shamppanjaa, pikkusuolaisia ja Kim Herold laulamassa :)




Kaunis ruosteen punainen väri


Hyvin Petra sopisi ratin taakse :)



Paluumatkalla käväisin Zarassa ja kaikkea syysihanaa oli taas kauppa täynnä ja lankesin housuihin, missä etuosa mokkanahkaa. Huomenna päälle ja asukuvaa.



mekko- Tommy Hilfiger
huivi- louis Vuitton
laukku- Gucci
kengät- Pepe Castel


 minä ja hyvä ystäväni Petra



keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kukkia ja omenoita

Viikonloppu meni Rovaniemellä kouluttajana niin tiiviisti etten ottanut edes yhtään kuvaa koko matkan aikana. Perjantai kyllä alkoi taas mukavasti, kun kukkalähetti toi ihanan syyskimpun miehen työpaikalta. Kyllä tuoreista kukista tehdyt kimput kestävät, otin kuvan tänään ja kimppu on edelleenkin kuin juuri sidottu.




Myös elokuun alussa lopettaneelta luistelijalta saamani Orkidea edelleen ihanasti kukassaan.





Meidän omenapuusta ei omenat vaan lopu :) Olen vienyt luistelijoille omenoita jo monena päivänä ja varmaankin sama määrä on mennyt myös kompostiin :(  Puun alla on laattoja ja kun valkeat kuulaat osuvat niihin niin pinta menee samantien rikki ja omenat alkaa tummumaan. Paistoin eilen uunissa omena-kaurapaistoksen. Minut tuntevat tietävät etten todellakaan ole mikään jauhopeukalo (äitini on ollut leipuri ja sisko kokki) ja minulta onnistuu ainoastaan suurinpiirtein Kauralastut, mutta tuosta paistoksesta tuli todella hyvää. Ohje on kyllä niin helppo etten tiedä voiko siinä edes epäonnistua. Jäätelön kera ihanaa !



Luumupuusta tuli myös iso sato, niitäkin vein luistelijoille ja hyvin näyttivät maistuvan.

Olen katsonut almanakkaa ja tuntuu, että kuukaudet menevät supervauhdilla ja kohta on suurinpiirtein joulu. Torstaina pidän vapaapäivän ja suunnistan Habitare messuille.

Asukuvat ovat muodostuneet tällä viikolla oliivinvihreästä, beigestä ja ruskeasta.


neuletakki- Zara
housut- Mango
huivi- Mulberry
laukku- LV


takki- Massimo Dutti
neule- Christelle & Co
housut- Mango
huivi- Gucci