tiistai 16. heinäkuuta 2013

Syntymäpäivälahjan pohdintoja

Hui, täytän huomenna vuosia ja olen vuosien saatossa todennut, että kun itse ostaa itselleen lahjan niin saa mieleisen ja ainakin sen lahjan saa :)



 Vein tyttären aamulla Kisakallioon voimisteluleirille ja poikkesin Helsingissä. Käväisin Collage the shopissa katsastamassa Guccin mustaa nahkaista pikkulaukkua. Ja löytyikin netistä jo katselemani versio.





poikkesin myös LV:llä katsomassa heidän valikoimaansa ja minua palvelikin ihana miesmyyjä, hän kysyi uusimmasta Portobello laukustani, että onko ostettu heidän liikkeestä ja sanoin, että netissä pyörii kuvia jossa laukun yläreunaan on tullut halkeamia. Tähän myyjä totesi, että heille ei ole tullut yhtään palautusta ja jos jotain ilmenee niin heille vain takaisin. Jotain pientä ajattelin ostaa sieltä itselleni ja olin jo sanomassa myyjälle, että laitetaan pussiin. Lähestyvä espanjan loma mielessä ajattelin kuitenkin poiketa Puerto Banuksen Louis Vuittonilla ja mahdollisesti ostaa sieltä syntymäpäivälahjani. Ostin pari kesää sitten sieltä ensimmäisen huivini, joten jää matkasta myös siten kiva muisto. Samalla rantakadulla on Guccin liike. Netissä Guccin sivuilla antaa laukun hinnaksi 720 € ja Collage the shopissa oli 680 € eli ei se suomi aina olekkaan kallein :)


Poikkesin vielä Zarassa ja alesta ostin pellavan oloisen bleiserin ja Kampin Modasta miehelleni pari T-paitaa neuleiden alle (toivottavasti kelpaavat)

6 kommenttia:

  1. Kiva ostos tuo bleiseri. Guccin pikkulaukku on aivan ihana ! Ja kiva tietää että liikkeestä sen saisi halvemmalla kuin netistä :)

    Puerto Banuksen ostoskatu on todella upea paikka ! Ja kaikki ne kivat ravintolat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara. Bleiseri on varmasti monikäyttöinen värinsä puolesta ja hintaakin oli vain 29€. Puerto Banuksen rantakadulta ollaan testattu SE pizzeria ja sinne varmaan mennään taas kerran lasten kanssa.

      Poista
  2. Onpas kaunis laukku! Kerrassaan herkullinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, itse ehkä jättäisin vielä tuon suuren Guccin logon pois kyljestä.

      Poista
  3. Ei muuta kuin mukavaa synttärilahjanhan hankintaa ja onnea näin jälkikäteen.

    Oma mieheni ei välttämättä osta minulle joka vuosi synttärilahjaa, koska yleensä saan aina hääpäivän kunniaksi lahjan. Tänä vuonna jäi hääpäivälahja väliin, mutta mies vetäisi pisteet kotiin pinkillä Balenciagalla. Olin aika äimänä :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.