sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

5 päivää reissussa, ajoa lähes 900 km (Vierumäki, Kuopio)

Ihanaa olla kotona. Iloa vaimensi ainoastaan se, että koti olikin kaaoksen vallassa, kun saavuin tänne illalla yhdeksän aikaan. Uusi viikko alkaa imuroinnilla, petivaatteiden vaihdolla ja yleissiivouksella.

Minä olen nauttinut hotelli aamiaisista neljänä aamuna ja ihanista ruoka-annoksista ravintoloissa.

Keskiviikkona starttasin auton kohti Vierumäkeä. Siellä järjestettiin testit nuorille lahjakkaille luistelijoille, jotka pyrkivät Taitoluisteluliiton Talent- ryhmään. Meidän seurasta oli 3 luistelijaa mukana. Luistelijoita testattiin jäällä, liikkuvuutta testattiin opiston testaus asemalla, juoksusuoralla mitattiin ketteryyttä ja nopeutta sekunti kellon kera, jalkojen ponnistusvoimaa kontaktimatolla ja myös vartalon lihakset pääsivät töihin leuan vedon ja vatsalihasten mittaamisen yhteydessä.

Yövyin testauspäivien ajan Vierumäen Scandicissa ja kerrankin voi sanoa, että huone oli tyylikäs ja siellä viihtyi :)

Seinillä oli tietenkin urheiluun liittyvää kuvaa.



Huoneen värisävyt olivat kovasti makuuni.





Lattia oli laattaa, vaikka näyttikin ns. lauta lattialta.




Tällä asulla piipahdin alakerran ravintolassa pizzalla ja oli muuten sairaan hyvää pizzaa.

 neuletakki- Kapphal
laukku- LV
huivi- LV
neule- Massimo Dutti


Mielettömän herkullinen pizza


Täällä luistelijat joutuivat lihaskunto testiin.




perjantain asua

paita- Stadium
kengät- Converse
huivi- huutonet
laukku- LV Pochette
housut- Mac
 Aamiainen näyttää niin värittömältä, mutta terveellinen oli :)


Perjantaina keskityin huoneessa muodostelman MM-kisojen katseluun luistelijaltani saamat villasukat jalassa.


Lauantaina kävimme valmentaja kollegan kanssa illallisella Don Camillossa. Voih, voin suositella paikkaa ruoan ja varsinkin miljöön puolesta.

kuvat : Lottarinna Eskelinen















ravintolasta on ollut myös juttu Gloriassa
http://www.gloria.fi/artikkeli/sisustus/design/uusi_ravintolatyyli_on_tumma_ja_nayttava

alla vielä omia kuvia ravintolasta





Ravintola on entinen Suomen Pankin talo ja kassaholvit on jätetty osaksi sisustusta.

Tässä asussa lauantai iltana

 ja aamiaiselle klo 7.00 sunnuntai aamuna :)

Pitihän Kuopiosta myös jotain ostaa ja kesä housuiksi ostin Dahlian XL elämää
 innoittamana punaiset kesähousut, myös tutut beiget sujahtivat kassiin luonnon valkoisen neuleen kera ;)



Oikein aurinkoista ja ihanaa alkuviikkoa lukijoille. Minulla on vielä 6 päivää töitä ja sitten koittaa talviloma :)

4 kommenttia:

  1. Olipas kiva postaus, kivoja asuja paljon!
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia :) Auringonpaistetta taidettu luvata loppuviikkoon :)

      Poista
  2. Ja kivoja laukkuja näkyi tuolla hotellihuoneessasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku. Keepall pääsi jo toiselle kisareissulle, saisipa hihnat vielä tuota väriä :)

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.