perjantai 21. huhtikuuta 2017

Naisten ilta DOPP liikkeessä

Niinkuin aiemmin postailin niin meidän naisporukka on kevään aikana kerääntynyt jo kolme kertaa yhteen kolmen naisen kutsumana. Minun vuorolla päätin kutsua ihanat naiset DOPP liikkeeseen ja Katahan innostui oitis asiasta.

Kokoonnuimme liikkeeseen sulkemisajan jälkeen ja Kata kertoi lyhyesti Vaasan liikkeestä, Helsingin liikkeen syntymästä ja omasta kultaisesta langasta liikkeen johtamisessa ja mitä palvelu hänelle merkitsee. Tänään sainkin monta kiitosta illasta ja varsinkin Katan ihanasta iloisesta, mutta silti lämpimästä palvelusta.

 Kata stailasi minut ja hän oli valinnut minulle kymmenen erilaista vaatetta, jotka kävivät kaikki toistensa kanssa yhteen. Eli kymmenellä vaatteella pärjäät esim. hienosti viikon reissun ja niistä saa rakennettua monta erilaista asua. Oli kiva taas nähdä kuinka pienillä muutoksilla asu muuttui täysin siistimmästä rennoksi tai päinvastoin. Kaikista asuista ei ole kuvia tai sitten ne ovat julkaisukelvottomia ;) Stailauksen jälkeen pukukopeissa kävi aikamoinen vilske kun naiset pääsivät "irti" ja välillä vaatteita vaihdettiin jopa keskellä lattiaa. Olimme olleet liikkeessä muutaman minuutin niin Kata nauroikin, että näistä naisista riittää muuten ääntä ja naurua :) Toivottavasti kuvista välittyy meidän mukavan illan tunnelma.





Myös hame olisi käynyt tähän asuun.


Kata yrittää kuristaa mut rakastamiinsa helminauhoihin ;)



^ Katan ilme kertoo kaiken "Nyt naiset nauru seis ja kuuntelette"















Illassa oli mukana myös ihana Gabi, uusin Guccini käy upeasti Gabin mekon kanssa.

5 kommenttia:

  1. Hiphei ihana blogi..mulle niin sopiva :) ja jäähallielämä tuttua minullekin...Mukavaa sunnuntaita

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia. Tuo Katan pusero on huippukaunis. Kenen mallstoa?

    VastaaPoista
  3. Vähäks siellä on ihania, nauravia, iloisia ladyjä talo ja postaus pullollaan <3... Ihania kuvia Mankka!!

    Iloista vappua ja kevään juhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naurua kyllä riitti tässä illassa, voitaisiin myös Kublon kanssa käydä DOPP:n illassa vaikkei DOPP sijaitsekkaan Keski-Uudellamaalla.

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.