sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Juhannus yksin ja blogi hiljenee

Olen aina viihtynyt yksin omissa oloissani. Jo lapsena tykkäsin käpertyä sohvan nurkkaan kirjan kanssa tai leikin jopa yksin vaikka minulla onkin vuoden nuorempi pikkusisko. Aikuisenakin tykkään viettää aikaa yksin kotona ja nautin hiljaisuudesta sekä siitä ettei ole mitään aikatauluja.

Tänä vuonna vietin myös Juhannuksen yksin. Olen tehnyt älyttömän paljon töitä touko- ja kesäkuun aikana, että ajatus omasta rauhasta tyhjässä omakotitalossa vain Laku seurana tuntui lähes lottovoitolta. Tytär ja mies lähtivät Juhannuksen viettoon Hankoon ja minä jäin tähän autioon kaupunkiin. Hieman olisi tosin pelottanut ellei koiraa olisi, kun tuntui että kaikki naapuritalotkin olivat tyhjinä. Perjantai iltana kun kävimme Lakun kanssa lenkillä näin yhden ihmisen ja yhden mopoauton :)

 Juhannus ei ole silti mennyt sohvan pohjalla maaten vaan olen tehnyt tuntisuunnitelmia huomenna alkavalle leiriputkelle, pessyt pyykkiä, imuroinnut ja siivonnut muutenkin. Olen myös vastapainoksi tuijottanut Netflixiä aamuyöhön, nukkunut juuri niin pitkään kuin olen halunnut, kulkenut kolme päivää tukka likaisena ilman meikkiä sekä nauttinut mansikka- ja kahvipirtelöstä. Eli aika mahti Juhannus.

 Valkeakosken leiriviikot tosiaan alkavat huomenna ja seuraavan kerran palaan blogiin heinäkuun toisella viikolla, toivotan lomalaisille auringon paistetta ja muutenkin rentoa lomailua ilman stressiä.

Muut Pionit vielä pihalla nuppuina, toivottavasti vielä kukkivat kun palaan leiriltä.




Sain blogin kautta testattavaksi näitä puhdas + tuotteita. Palaan tuloksiin muutaman viikon kuluttua.

5 kommenttia:

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.