sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Rippijuhlat

Tänään vietimme tyttäremme rippijuhlia. Oikea konfirmaatio oli jo viime sunnuntaina, mutta minun leirit olivat niin kesken, että päätimme järjestää juhlat viikkoa myöhemmin. Tänään sääkin suosi meitä niin, että kaikki vieraat nauttivat ruokailusta ulkosalla.









Aikamoista haipakkaa olivat nämä pari lomapäivää. Pyykkikone on pyörinyt ahkerasti muutaman päivän ajan. Siivosimme koko asunnon perjantaina. Kävin Helsingistä hakemassa varaamani alevaatteet DOPP:sta ja Andiatalta (löysin sieltä myös aivan ihanan kesämekon -50%), ostin mustan Balmuir huivin (FB kirppisryhmästä) ja treffasin myyjän Aleksilla, kävin ostamassa uuden Neverfullin LV:lta, koska lupasin oman 8 vuotta vanhan Neverfullin tyttärelle.


 Juhlien järjestelyä helpotti tosin se, että tilasin kakut facebookista löytämältäni puoliammattilaiselta. Perjantaina kävin vielä hoidattamassa jalat leirikuntoon Kauneushuone Rillassa. Jalat joutuvat vielä koville, koska huomenna jatkan leirejä vielä Valkeakoskella neljän päivän ajan ja sen jälkeen luistimet pakataan kahdeksi viikoksi Kouvolan leirille.


Juhlamekoksi valikoitui tämä Oasiksen juhlamekko. Valitsin mekon sävyksi tummansinisen, koska tämä menee myös talvella juhlamekkona. Vaikka en pikkujouluissa ole ollutkaan moniin vuosiin. No ehkä tänä vuonna :)



Löydät mekon täältä:
http://www.oasis-stores.fi/catalog/product/view/id/62712/s/int-lace-2-for-midi-dress/category/264444/
kengät- H ögl
käsikorut- Hérmes ja House of Elliott
rintakoru- Chanel
helminauha ja korvakorut- Rubens
TallennaTallenna

2 kommenttia:

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.