Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnonkosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste luonnonkosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

torstai 14. helmikuuta 2019

Ilona Luonkos Öljynpuhdistuskakut




*Saatu yhteistyön kautta

 Meikkien putsaaminen on minusta iltaisin hieman ärsyttävää ja aikaavievää puuhaa. Otat ensin pois silmämeikin, sitten puhdistusmaidolla kasvot ja sen perään vielä kasvovedellä kasvojen läpikäynti. Sitten onkin aika lisätä vielä kasvorasva.

Mutta ei enää, nykyään tuo kaikki hoituu meinaan yhdellä tuotteella. Nimittäin Ilona Luonkos öljynpuhdistuskakulla. Ilona Luonkos

Itselläni on ollut käytössä Kaakao- puhdistuskakku nyt pari kuukautta ja ihoni voi todella hyvin. Kärsin ruusufinnistä ja ihoni kosteustasapaino on niin rauhoittunut etten esim. illalla lisää enää kasvovoidetta iholle. Kakku on myös erittäin riittävä, kahden kuukauden joka iltaisen käytön jälkeen kakkua on jäjellä vielä puolet!

Puhdistuskakku on myös loistava matkalle, kun selviät yhdellä puhdistustuotteella eikä esim. lentäessä tarvitse miettiä nestemääriä.

 Rebirth – Kaakao Kehitetty erityisesti kuivalle ja herkälle iholle Rebirth hoitaa erityisesti kuivaa ihoa ja poistaa meikit lempeän tehokkaasti ilman hankausta. Raakakaakao poistaa epäpuhtauksia ja kirkastaa ihoa. Manteliöljy pehmentää sekä hoitaa ihoa tehden siitä kimmoisan ja pehmeän. Kookosöljy ja kaakaovoi auttavat meikin sekä lian poistamista iholta.

Käyttämällä tuotetta päivittäin ihon kosteustasapaino palautuu ja tasapainottuu. Iho saattaa aluksi reagoida mutta se rauhoittuu saavuttaessaan luonnollisen tasapainonsa. Rebirth on yhtä nautintoa alusta loppuun! Sen tuoksu on huumaavan makea ja herkullinen.

 Luonkos öljynpuhdistuskakut ovat:
* 100% luonnon raaka-aineista valmistettu
* vegaaninen
* ilman säilöntäaineita
* kotimainen
* käsityönä valmistettu
* muoviton biohajoava pakkaus
* hellävarainen ja tehokas tapa poistaa meikit
* poistaa myös vedenkestävät meikit

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Luonnonkosmetiikkaa- Jurlique

Minun kosmetiikkatuotteeni ovat viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan valikoituneet ns. luksusmerkeiltä. Tähän tietenkin totuin työskenneltyäni laivan parfyymissa. En tiedä onko se iän tuomaa viisautta vai kauhua, mutta olen alkanut miettimään sitä mitä ihmeen tuotteita sitä ihminen iholleen oikein sivelee. Tästä johtuen olin äärimmäisen iloinen, kun voitin Jurliquelta Instagramin ystäväpäiväarvonnassa upeat omavalintaiset luonnonkosmetiikka tuotteet.



 Jurlique viljelee itse suuren osan raaka-aineistaan. Yrityksen luomutila sijaitsee Adelaidessa, Etelä-Australiassa, jossa on hyvät viljelyolosuhteet yrttien ja kukkien viljelyyn. Jurlique käyttää ainutlaatuista kolmivaiheista Bio-Intrinsic menetelmää kasviuutteiden tuottamiseksi tavalla, jolla kasvin teho-aineet saadaan talteen mahdollisimman tehokkaasti. Monet Jurliquen raaka-aineet ovat luonnollisia vaihtoehtoja yleisesti käytössä oleville synteettisille aineille, kuten retinoli. Jurliquen luonnolliset raaka-aine vaihtoehdot ovat yhtä tehokkaita, jopa tehokkaampia kuin synteettiset vaihtoehdot muissa ihonhoitotuotteissa – eivätkä aiheuta ärsytystä tai yliherkkyyttä.

Tuotteissa käytetään yli 95% luonnollisia raaka-aineita.

Pakkauskartongissä hyödynnetään kierrätysmateriaalia ja kestävän kehityksen mukaisesti toimivia materiaalitoimittajia. Pakkausten kierrätettävyyttä kehitetään entisestään, tällä hetkellä 95% kaikista Jurlique-pakkausmateriaaleista ovat kierrätettäviä. (Tämän huomasin itsekin, voiteet olivat "vain" pahvipakkauksessa, ei mitään turhia sellofaaneja ympärillä).



  Olipa vaikea valita kolme tuotetta laajasta valikoimasta. Koska rypyt eivät viisikymppisten lähetessä ainakan vähene niin valintani olivat :

* ykkösvalintani oli Nutri- Define Rejuvenating yövoide
Olen nyt käyttänyt voidetta muutaman viikon ja iho tuntuu kyllä kosteutetulta yön jälkeen. 

* toisena valitsin itselleni päivävoiteen eli Purely Age- Defying Ultra Firm and Lift Cream. Tämä voide menee itselläni ainakin hyvin myös meikin alla, imeytyy hyvin eikä jää iho rasvaisen tuntuiseksi.

* kolmas tuotevalintani oli rakeeton  Daily Exfoliating Cream kuorintavoide. Minulla on ollut joskus Kanebolta rakeeton kuorintavoide ja koin sen omalle iholleni hellävaraisemmaksi.

Parasta tässä voitossa oli se, että myös kaksi ystävääni saivat valita vapaasti myös kolme tuotetta Jurliquen tuotevalikoimasta. Jurlique