sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kaatuminen jäällä

 Menin taas perjantaina liian myöhään nukkumaan, mutta eilinen aamu alkoi mukavasti kupillisella kahvia, parilla paahtoleivällä ja yhdellä tyttäreni tekemällä muffinsilla. Matka hallille sujui joutuisasti, kun ei tuota liikennettä ole kauheasti 6.50 lauantai aamuna :)

 Aamutreeneissä oli vähän lapsia, vain seitsemän 16:sta. Oli minun vuoroni pitää aamun alkuverryttelyaskeleet jäällä ja sitten oli tarkoitus käydä hyppyjen ja piruettien kimppuun.

 Näytin yhtä askelta pienestä vauhdista johon liitettiin käsien vienti ympäri. Osa luistelijoista oli jo lähtenyt tekemään askelta ympäri kenttää ja minä näytin askelta vielä osalle tytöistä. Samassa tapahtui, ehkä se kaamein asia jäällä eli törmäsin aika kovassakin vauhdissa luistelijan kanssa ja lensin ilmassa suoraan olkapäälleni. Kaikki tapahtui niin salamannopeasti, että en kerennyt yhtään jarruttaa, mutta tunsin kuitenkin pienen naksahduksen olkapäässä. Törmäys tapahtui siksi että sekä minä että luistelija mokasimme eli emme kumpikaan katsoneet taaksemme.

 No aamu jatkui vielä 12:sta saakka, koska meillä oli testit jäähallissamme, mutta sen jälkeen kävin näyttämässä olkapäätä sairaalassa, koska työtapaturma ja jos alkaa vaivaamaan myöhemmin niin asia on kirjattu lippusiin ja lappusiin. Tämä samainen olkapää on jo kerran leikattu, kun olkavarren pää ei oikein pysynyt kuopassaan eli toivotaan kaiken olevan kunnossa. Käsi ei tosin nouse yli 90 asteeseen sivulla ilman kipua :(

 Eilinen jooga ja Pump tunti vaihtuikin sitten divaanilla löhöämiseen, Ipadilla selailuun ja irtokarkkipussiin :)

 Olen nyt koko viikon sairauslomalla ja katsellaan sitten meneekö vaiva ohi pelkällä levolla vai tarvitaanko magneettikuvaa tai ultraääntä. Olkapäässä on niin monta jännettä ja kalvoa, että pitää olkapää olla kunnossa, kun työni on päivittäin fyysistä ja käsien täytyy mennä ympäri ämpäri.



Onneksi olin tallentanut ohjelmia digipoxille ja irttaripussi hieman lohdutti.



8 kommenttia:

  1. Voi harmi tuota onnettomuutta. Toivottavasti olkapääsi paranee pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavastai ja pitää vaatia hoitoa ym. että tulee kuntoon.

      Poista
  2. No voi, miten ikävä onnettomuus! Toivottavasti paranee mahdollisimman pian ja tosiaan, hyvä vaatia asianmukainen kuntoutus- työaikana, kun vielä tapahtunut ja sinulla taustalla entinen hoidettu "vaiva". Tsemppiä!

    Ah, ihania irtareita! Me haettiin lapsille ja mulle irtarit Belrosista, mutta ei ne ole yhtään niin hyviä kuin suomalaiset...tosi tuoreita tosin aina. Yleensä nappaan vielä suklaan, täällä niin paljon herkullisia vaihtoehtoja ;).

    Otahan iisisti Marja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna tsemppausviestistä. Ei taida Espanjasta löytyä ihan niin hyviä namuja kuin suomesta, tai mihin on tottunut. Mä en ainakaan kaupasta löytänyt, mutta erikoisliikkeissä ei käyty.

      Poista
  3. Voi ei, onpa ikävää! Toivottavasti ei ole mitään pahasti mennyt! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, joku nivelside ehkä venähtänyt, toivottavasti menee ohi levolla.

      Poista
  4. Oi ei! Todella ikävä juttu, jäällä kun välillä sattuu ja tapahtuu eikä alusta ole todellakaan mikään pehmein mahdollinen. Toivottavasti menee ohi, ettei tarvita leikkausta tai mitään muutakaan ikävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarafina tsemppauksesta, huomenna aika ortopedille, toivottavasti saan kertoa hyviä uutisia.

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.