tiistai 9. heinäkuuta 2013

1. ja todennäköisesti viimeinen leivontapostaus ja Hermanni


Selvennetään ensin taustaa tälle leipomiselle. Oma äitini on siis ollut työelämässään kondiittori, melkein suoritti mestaritutkinnon, ollut töissä leipomossa, siskoni on ammatiltaan ravintola kokki ja siinä sivussa innokas leipuri, entäs sitten minä. Jep, olen tähän lähes 46 vuoden ikään mennessä leiponut yhden kääretortun ja kaurakeksejä, mutta kääretorttu oli äitini reseptillä ja sairaan hyvää. Meillä ei siis leivota eikä juurikaan syödä edes leivonnaisia. Ja jottei jää epäselväksi niin myös laskiaispullat ostetaan pakastealtaasta puolivalmiina, joulutorttuja tai joulupipareita emme paista.

Noh, tytär tuli viime viikolla ihan innoissaan kotiin Hermannin kanssa. Hermanni ei siis ole löytö kissa/koira vaan taikina- alku, jota hoivataan 10 päivää ja välillä lisätään maitoa, jauhoja ja välillä vain sekoitellaan. Sitten 10 päivän jälkeen lisätään kananmunia, kanelia, sokeria, vehnäjauhoja, öljyä ja tummaasuklaata, valkosuklaata, (omenaa), pähkinöitä. Ja tästä syntyy siis ystävyyskakku.

Kävin ostamassa kakkuvuoan, koska eihän meiltä sellaista löytynyt entuudestaan.



Alemmassa kuvassa suklaat ja muut ainekset



Alla olevassa kuvassa SE kuuluisa Hermanni, joka haisi siis aivan kamalalta (liima/hiiva)



Alla sekoitettu Hermanni ja muut ainekset


Ennen uuniin menoa sanoin tyttärelle, et mä en uskalla edes maistaa, mutta tytär vastasi: mä maistoin, maistu vähän piparkakuille. Joten uskaltauduin myös ja taikina oli hyvää. Nyt kakku on uunissa tunnin ja sitten tytär halusi vielä kermavaahtoa. Joten äidin ensimmäisen ja viimeisen kakun kunniaksi myös kermavaahtoa.

Ja tässä lopputulos, ei paha


Kakku oli hyvää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.