Berninpaimenkoira

Meidän Laku, viralliselta nimeltään Kastetassun Elvis. 

Kun teimme päätöksen omakotitaloon muutosta oli selvää, että hankkisimme koiran. Meillä oli rodun suhteen muutama vaatimus. Minä halusin pehmeäkarvaisen ja mielellään vielä suht pitkäkarvaisen koiran, jota on ihana paijata. Mieheni vaatimus oli, että kookas koira, hän 190 cm pitkänä miehenä ei mitää puudelia kuulemma ulkoiluta. Minä olen aina tykännyt Berninpaimenkoirasta, meillä oli jo lapsena naapurillamme tämä rotu sokean opaskoirana. Tutkimme eri rotuja, niiden käyttötarkoituksia, luonteenpiirteitä ja aika nopeasti valintamme oli Berni.

Berninpaimenkoira on sveitsinpaimenkoiraroduista yleisin. Alkuaan se oli vahti-, veto-, karjanajo-, ja vetokoirana maatiloilla. Nykyään berni on mainio seurakoira ja monipuolinen harrastus- ja työkoira. 

Berninpaimenkoira on pitkäkarvainen, kolmivärinen, suuri, voimakas ja liikkuva koira. Luonteeltaan berni on varma ja hyväntahtoinen, omistajaansa syvästi kiintyvä koira. Ja tämän kyllä huomaa, Laku on juuri siellä missä sen perhekin, tai jos olemme hajaantuneet niin hän makaa eteisessä keskivaiheilla niin että kaikki ovat näkyvillä.

Alun perin berninpaimenkoiraa on käytetty vetokoirana. Talonpojat valjastivat berninpaimenkoiran vetämään kärryjä, joissa he kuljettivat tuotteitaan torille myytäväksi. Berninpaimenkoiraa käytettiin myös avuksi karjanpaimennuksessa sekä pihojen vahtikoirana. 

Metsässä vapaanaollessaan Laku jolkottelee hajujen perässä, mutta koko ajan niin että näköyhteys minuun tai mieheeni pysyy. Välillä piiloudunkin puun taakse ja on kiva katsella kuinka pää nousee ja heti lähdetään etsimään omistajaa. 

Emme käyneet pentuvaiheessa missään koulutuksessa vaan olemme opettaneet ns. peruskäskyt itse (paikka, istu ja tänne), Laku ei myöskään tule/mene ensimmäisenä ovesta sisälle vaan aina viimeisenä, koska hän on hierarkiassa alimpana laumansa jäsenistä. Emme ole koskaan päästäneet Lakua sohvalle tai sänkyyn. Itse en voisi missään nimessä nukkua karvojen/hiekan kanssa, mutta ymmärrän niitäkin ihmisiä jotka näin toimivat.

Bernin ainoa huono puoli on se, että se on aika sairas rotu eli kasvattajakin ensimmäisenä kertoi nämä riskit syöpään sairastumisesta, haimasairaudet, lonkka- ja kyynärviät ja sen jälkeen kysyi: "Vieläkö tämä rotu kiinnostaa teitä". Meillä on ollut Lakulle aivan ihana kasvattaja, hän on jopa ottanut Lakun kaksi kertaa kesällä hoitoonsa lomamatkojemme ajaksi. Ensimmäisellä kerralla kommentti oli "Oho, noin isoa urosta en ole kyllä nähnyt". Meidän Laku onkin sellainen bodari-Berni, isokokoinen ja vahva, muttei kyllä yhtään läski. Laku on ollut onneksi täysin terve, ainoastaan kerran olemme käyneet eläinlääkärillä hakemassa hoitoa, kun etutassu hieman venähti metsälenkillä. 

Jos mietit ison koiran rotua niin voin kyllä suositella Berninpaimenkoiraa koko sydämestäni <3