Hotellimme oli ****, mutta kaksi tähteä tuli varmasti tuosta sijainnista ja ihanasta henkilökunnasta, koska huone oli kyllä tosi kulunut ja jo parhaat vuotensa nähnyt, mutta kelpasi meille. Hotellin aamiainen oli riittävä ja monipuolinen. Nauratti, kun tänä aamuna henkilökunta täytti appelsiinimehua säiliöön, ei ollut mitään tiivistettä niinkuin suomen hotelleissa vaan aitoa Tropicanaa :)
Torstaina kävimme Riemukaarella ja oli kiva, kun aurinko jo laski ja kaupungin valot syttyivät. Rappusia oli kaaren päälle kiivettävänä aika kiitettävä määrä (edelleen pohkeet aivan jumissa)
Perjantaina kävimme vierailulla Eiffel tornissa. Ensin jonotimme alhaalla tunnin, sitten ylös ja voi kuinka kova tuuli ylhäällä oli. Tytärkin aivan tärisi kylmästä. Jätimme kylmyyden vuoksi huipulle menon toiseen kertaan. Myös alaspäin oli kova jono hisseille ja kävelimme raput alaspäin. Näin vanhemmiten minulle on tullut aika kova korkean paikan kammo eli alaspäin tulin kaiteita puristaen. Kävelimme sitten hotellille ja poikkesimme syömään molempina iltoina samaan ruokapaikkaan.
Lauantaina lähdimme hyvissä ajoin jo lentokentälle ja neuvojen perusteella bussin otimme Riemukaarelta eli matkalaukkuja piti raahata vain n. 200 metriä. Lentokentällä sitten seikkailimme eri terminaalien välillä, kun kävimme loungessa ja minulle meinasi jo tulla paniikki, että kerkeämmekö koko lennolle. Aikaa jäi sitten vielä Tax Free ostoksiinkin :)
Paluulennolla saimme tyttären kanssa kahdestaan 3 paikkaa eli ei ollut ahdasta. Ilmat suosivat meitä tuulesta huolimatta, sää oli kuin meidän syyskuu, jopa aurinko paistoi eilen.
Nyt kotona ja huomenna serkkuni luokse perinteiselle Itsenäisyyspäivä päivälliselle, ainoastaan muutaman päivän myöhässä.
Postaat Riemukaaren ylätasanteelle.
Aamiaisasua perjantailta:
silkkipusero- Massimo Dutti
housut- Mac
laukku- LV Povhette
vyö- LV
Hotellimme, Amarante
















