keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Matkakarttani





Sain matkahaasteet ihanalta Sadulta Miss Bubble`s lifestyle ja blogilta Pakkomielteet

En osannut lisätä tuota Travbuddyn karttaa, mutta mennään tällä eli maista käytynä vain 10%

1. Näytä matkakartan (Travbuddy tai vastaava) avulla missä maissa olet käynyt ja paljonko se on prosentteina.
2. Kerro, mielellään perusteluineen, mikä tai mitkä vierailemistasi maista ovat olleet suosikkejasi.
3. Paljasta vielä se maa (tai kaupunki), johon et ole vielä päässyt matkustamaan, mutta johon pääsystä haaveilet.
4. Kiitä sitä boggaajaa, jolta olet haasteen saanut ja vinkkaa myös Casa Volmariin omasta matkakartasta, jotta voin käydä siihen tutustumassa. http://casavolmari.blogspot.fi/
5. Haasta mukaan 3-5 bloggaajaa.




Matkustaminen on ihanaa, pidän jo lentokentän tunnelmasta ja matkan suunnittelusta, hotellin etsimisestä. Jos olisi varaa niin matkustaisin varmasti kerran kuukaudessa aina uuteen paikkaan.

Olen matkustanut ensimmäisen kerran ulkomaille vuonna 1974 ja olin silloin ensimmäisellä luokalla koulussa. Muistan miten äiti ja isä kantoivat suuren karttapallon keittiönpöydälle ja kertoivat, että jouluksi menemme Kanarialle, Las Palmasiin. Noh, tuosta reissusta en paljoa muista, mutta varmasti ihan kivaa oli.

Seuraavaksi pääsin 3. luokan kesälomalla Italiaan Riminille äitini, siskoni, tätini ja tädin miehan kanssa. Sieltä reissulta muistan hotellin ruoat eli makarooneja kaikissa mahdollisissa muodoissa ja italialaisen jäätelön, Nam. Matkasta muistan myös yhden ikävän muiston, kun eräs mies nappasi minua kädestä kiinni ja lähti kuljettamaan rannalta pois. Muisan vielä, että ajattelin "ja taas viedään valkotukkaista tyttöä näytille, jollekin mummolle", mutta tämä mies veikin minut pukukaappien taakse ja yritti pussata minua, yök. Eipä silloin kauheasti noista pedofiileistä varoiteltu ja taidettu kauheasti tietääkkään. Onneksi sain jalat nopeasti alle , juoksin karkuun ja takaisin perheen luokse. Tätini mies oli kyllä huomannut miehen vieneen minut ja sanonutkin äidilleni, että "mihis tuo mies Mankkaa vie" ja noussut myös pyyhkeiltä ja lähtenyt etsimään minua. Pelästyin kyllä tästä episodista sen verran, etten enää käyttänyt niitä bikineitä tuolla lomalla.

Italiassa olen kyllä käynyt myöhemminkin lomalla (Torino, Venetsia, San Marino) ja häämatkamme suuntautui viikoksi Roomaan.

Englannissa vietin 16 vuotiaana 5 viikkoa kielikurssilla ja pyörähdimme myös Lontoossa, mutta sinne olisi kiva päästä uudelleen.

Pariisissa olin vuonna 2001 pidennetyllä viikonloppumatkalla työskennellessäni Silja Linella ja voitimme myyntipalkinnosta matkan Pariisiin. Tuo matka oli kyllä ihan huippu, pääsimme tutustumaan Chanelin koulutuspaikkaan, Nina Riccin tehtaaseen, Carolina Herreran koulutuspaikkaan ja saimme ihania lahjoja vielä tuolla paikanpäällä. Ensi viikolla onkin kiva lähteä tyttären kanssa taas Pariisiin.

Turkissa olen lomaillut noin 10 kertaa (Alanya, Side, Belek) ja tykkään maasta, ihmisistä ja ruoasta.


Egyptissä lomailimme tyttären kanssa kolmena jouluna ja tykkäsin siitä syystä, että hotellimme oli niin hieno. Eli menimme vain kyseisillä matkoilla nauttimaan auringosta ja levosta.





Espanjassa  Puerto Banuksessa olemme lomailleet nyt kolmena kesänä. Olemme aina vuokranneet asunnon ja auton ja nauttineet lämmöstä, lukemisesta ja toisistamme.






Keväällä 2013 olimme mieheni kanssa kahdestaa Kanarialla ja tykkäsimme kovasti. Hotellissa oli aivan huippuhyvä ruoka, meillä oli juniori sviitti eli huoneisto oli tilava ja laadukkaasti sisustettu. Mies golffasi päivät ja minä nautin auringosta ja kirjoista.






Abu Dhabissa vietimme joulun vonna 2008, kun ystävämme olivat siellä töissä. Asuimme heidän talossaan ja ruokailut hoitui suurimmaksi osaksi myös kotona. Dubaihin olisi kyllä ihan mukava mennä uudestaankin. Lyhyt lento, takuuvarma aurinko ja hyvät ostosmahdollisuudet, vaikkei siellä kyllä mitään nähtävää historiallisesti ole.

Bulgariassa olimme vuonna 2005 ja aivan kauhea paikka!

Thaimaassa olen lomaillut 4 kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 1989 ja viimeisen kerran vuonna 2009. Enää en sinne halua, koska minuä ällöttää niin tuo seksiturismi ja varsinkin tuo pedofilia.

Vietnamissa olimme äitini kanssa lomalla vuonna 2000 ja sinne haluaisin uudestaan. Maa tarjoaa paljon nähtävää historiansa puolesta, ihanaia hotelleja, rantoja ja ostettavaakin löytyy. Tuolloin vuonna 2000, ei turismia vielä paljon ollut ja paikalliset tulivat jopa silittämään vaaleaa ihoa.

Pohjois- Amerikassa en ole ollut ja New Yorkiin haluaisin kyllä matkustaa. Ehkäpä seuraavan vuoden aikana.

Haaste on varmasti jo kiertänyt monessa blogissa eli ota tästä itsellesi haaste jos et ole vielä tätä tehnyt. Haastaisin seuraavat blogit:


6 kommenttia:

  1. Kiva oli lukea *matkakertomustasi*, minulla on tämä haaste tekemättä . . . Juuri mainitsemistasi syistä en ole, enkä mene Thaimaahan. Mailmassa on niin monta muuta lämmintä paikaa, joissa tuota ilmiötä ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että aika moni ajattelee Thaimaasta tuolla lailla. Olin niin naiivi 1989 etten edes tajunnut kun vanhat miehet olivat pikkupoikien kanssa vesipuistossa, YÖK. Myöhemmin olimme Phuketissa, jossa rauhallisempaa, mutta samat baarit sielläkin on :(

      Poista
  2. Ihana matkakertomus :) Kiva, että otit haasteen vastaan. Matkailu on niin ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, viikon päästä olemmekin jo Pariisissa :)

      Poista
  3. Kiitos haasteesta ja matkakertomuksesta.

    Missä olette ollut Egyptissä ja missä hotellissa? Meillä on edelleen Egypti mielessä. Viime keväänä pähkäilin rantalomakohdetta talvelle 2014 ja mietimme vakavasti Egyptiä. En vielä uskaltanut, kun pelkäsin lasten sairastumista vatsatautiin. Noh, eihän siitä matkasta olisi maan kaaoksen vuoksi mitään tullutkaan.

    Seksiturismi ja etenkin tuo pedofiliaturismi on varsin epämiellyttävää. Mutta se on myös niin laajalle levinnyt, että missä kaksi täysin erilaista elintasoa kohtaavat siellä kyseinen bisnes rehottaa. Myös Euroopassa: Roomassa laittomasti maahantulleet afrikkalaislapset ovat kauppatavaraa kuten myös Espanjassakin. Saksan itärajalla kaupan kohteena ovat Itä-Euroopan tytöt. Köyhien perheiden lapset päätyvät kauppatavaraksi samalla lailla Filippiineillä ja Vietnamissa ja voivat hyvin päätyä Thaimaan tyttökujille. Rikkaiden arabimaiden infrastruktuurin rakennus ja pyörittäminen perustuvat siirtotyöläisten oikeuksien räikeään polkemiseen, jota voisi myös orjatyöksi kutsua. Joskus mietin, että voikohan hyvällä omalla tunnolla käydä muualla kuin Pohjoismaissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olimme Hurghadassa sellaisessa hotellissa kuin Aquamarine, Finnmatkojen kohde, all inclusive hotelli. Voin kyllä suositella hotellia, emme tyttären kanssa ole saaneet mitään vatsatautia millään kerralla, meillä taitaa kyllä olla aikamoiset teräsvatsat. Hotellissa on myös Bamse kerho :) Ruoka oli ihan ok, mutta eihän se esimerkiksi niin hyvää ole kuin esim. espanjassa tai edes Turkissa.

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.