Päivän asut ovat olleet bikinit ja hellemekko. Meillä on ihana piha, koska sinne ei näe oikeastaan mistään eli voi ihan rauhassa kekkuloida bikineissä.
Instagramia seuraavat ovatkin jo huomanneet, että fatboy on ollut jo käytössä ja ensimmäinen lomakirja on aloitettu. Kirja on Mary Higgins Clark ja saan sen tänä iltana luettua loppuun. Onneksi yöpöydällä vielä kaksi lukematonta kirjaa, mutta koska lomaa jäljellä vielä melkein 4 viikkoa niin taitaa kirjaston ovi käydä ensi viikolla.
Tässä asussa piipahdin kaupassa.
toppi- espanjasta ostettu 7-8 v. sitten
laukku- Louis Vuitton Eva
aurinkolasit- Gucci
Olen myös ihan surutta leikannut kukkia maljakkoon. Tämä kimppu koristaa nyt terassin pöytää ja sisällä kaksi maljakkoa täynnä Pioneja.
Minulla on myös kesän ajan ollut tapana ottaa omalta pihalta sisällekin maljakoihin kukat, talvella sitten taas kaupan ruusut ja tulppaanit!
VastaaPoistaMä olen vähän huono ostamaan ruusuja, mutta tulppaaneista innostun keväällä.
PoistaKyllä sitä on ihan eri ihminen, kun on lämmintä ja aurinkoista :) Odotan kovasti, että pääsee myös kesälukemisen kimppuun, kun loma alkaa. Nautinnollisia lomapäiviä sinulle :)
VastaaPoistaKohtahan sullakin alkaa loma eli sitten kirjojen kimppuun :)
PoistaKaunis kokonaisuus ja mikä ihana hame! Aivan ihana näköinen.
VastaaPoistaKiitos Dahlia, sivuhalkioita pitää vielä hieman lyhentää :)
Poista