Lähdimme valmentaja kollegani kanssa perjantai aamuna kohti Tukholmaa ja taitoluistelun EM- kilpailuja. Olimme kentällä jo ennen seitsemää ja ensimmäiset unet otinkin jo koneen vasta noustessa taivaalle :)
Lentokentältä otimme junan kohti Tukholmaa. Kannattaa tarkistaa lippuautomaastista onko sillä hetkellä jotain tarjouksia, me saimme kaksi lippua yhden hinnalla!
Hotellimme sijaitsi Södermalmilla eli puolivälissä keskustaa ja Globen hallia missä kilpailut pidettiin. Metrolla matkustaminen on kyllä Tukholmassa helppoa ja edullista. Latasin maksukortille arvoa 23 eurolla eikä se edes kulunut loppuun viikonloppumme aikana.
Perjantaina piipahdimme keskustassa, tytär sai tuliaisia Hollisterilta ja minä ajattelin vain käväistä NK:n Mulberryn osastolla kun näin Rea kyltit. Eipä tarvinnut kauaa miettiä kun näin ruudullisen huivin -50% hintalapulla varustettuna. Materiaaliltaan huivi on 50% kashmiria ja 50% villaa. Niin ihanan pehmeä ja ohut kaulalla, että pidin sitä jopa aamiaisella kaulassa. Ja väri tietenkin taattua minua :)
Kävimme kevyellä lounaalla NK:n alakerrassa ennen hotellille paluuta.
EM- kilpailut järjestettiin Globen hallissa. Halli oli ihanan valoisa, joka paikasta näki hyvin jäälle ja mielettömän hyvä äänentoisto. Miesten ohjelma ei ollut tasoltaan maailman huippua, mutta espanjan Javier Fernandez kyllä varasti kaikkien sydämet sekä katsomossa että TV:n ääressä.
Oli opettavaista seurata hidastuksista luistelijoiden tekniikkaa ja eläytymistä, tosin valmentajatkaan eivät tässä asiassa jääneet kakkoseksi. Kuvissa erään valmentajan mukana eläytymistä :)
(kuvat otettu screenilta eli epätarkkoja ovat)
Kuuma ryhmä odottaa pääsyä verryttelyyn.
Naisten voittaja: Elizaveta Tuktamysheva
hopeaa, Elena Radionova
Myös Victoria, Daniel ja supersöpö Estelle olivat seuraamassa naisten kilpailua.
Alla olevassa kuvassa kilpailun tuomaristo.
Kilpailun jälkeen ajoimme metrolla vanhaan kaupunkiin ja nautimme ihanan päivällisen Michel Angelo ravintolassa. Aivan mielettömän hyvä ruoka, ihana ravintola miljöö ja
tämä jälkiruoka :) En ehkä ole koskaan syönyt mitään näin hyvää.
Laukkuna hallilla oli uusin LV Borsa weekend. Laukku on hankittu Vestiare Collectiave nettisivustolta. Laukku on siis oikeasti kenkälaukku, mutta pidän sitä käsilaukkuna, jonne mahtuu hurja määrä tavaraa. Laukku aukeaa näppärästi kuin matkalaukku eli se on myös helppo pakata, mutta kädessä kannettuna myös helppo avata.
Kisaviikonloppu oli oikein onnistunut joten ensi vuonna sitten Bratislava
Olipa varmaan kiva reissu. Valmentajat ovat kyllä aina yhtä eläytyneitä suorituksiin :D Upeen laukun olet hankkinut!
VastaaPoistaKaikki urheilu on kyllä paikan päällä ihan erilaista kuin tv.sta seuraten. Laukku on uusin suosikkini, tykkään enemmän näistä vanhoista jo poistuneista malleista.
PoistaHieno alelöytö tuo huivi ja hih, mikä kuvasarja eläytymisestä :)
VastaaPoistaHuivi on lähes kasvanut kaulaani kiinni :) Juu, katsojatkin nauroivat hyväntahtoisesti kun näitä valmentajahidastuksia näytettiin ruudulta.
PoistaBratistalava on ainakin huippu kesäkaupunki ja edullinen. Oletpas tehnyt hyviä ostoksia ja mitä ruokia *kuolaa*
VastaaPoistaMiksei näitä taitoluistelu kilpailuita voitaisi järjestää kesäisin :) Huivi oli kyllä löytö ja ravintolaa voin todellakin suositella.
Poista