lauantai 3. syyskuuta 2016

Illan mittaisella kuvauskurssilla Positive:ssa

Olinpa iloinen, kun sähköpostiin kolahti kutsu saapua viettämään syyskuun ensimmäistä iltaa kauniiden vaatteiden ja valokuvakouluttaja Tiina Puputin seurassa.

Positive on laadukas kotimainen naistenvaatteiden mittatilausbrändi, heidän studionsa sijaitsee Helsingissä Kapteeninkatu 26:ssa. Positive mallisto täydentyy kausittain ja jokaiselle asiakkaalle sitä voidaan varioida asiakkaan mittojen mukaan. Positiven nykyinen suunnittelija on ihanan herskyvä ja nauravainen Susanne, hän on toiminut yli 15 vuotta muodin, sisustuksen ja lifestyletoimittajan roolissa sekä stailistina. Positivesta saa myös pukeutumisneuvontaa.

Valokuvaaja Tiiina Puputti taasen on ammatiltaan valokuvaaja ja valokuvakouluttaja. Hän on toiminut valokuva-alalla päätoimisesti vuodesta 2003 saakka. Tiina opastikin meitä amatöörejä välillä ihan kädestä pitäen ja koulutus oli ihanan käytännönläheistä ja innostavaa.

Opettelimme ISO arvoja, valotusaikoja, puhuimme valkotasapainosta ja opimme poseeraamisestakin (ehkä) jotain. Kommentoinkin muille bloggareille, kun selvisi aika monta uutta asiaa kamerastani, että luulin ajavani mopoautolla ja oikeasti allani onkin formulamaasturi.

Haasteenahan suomen vuodenajoissa on se, että useampi kuukausi menee niin, että asukuvien ottaminen on haasteellista, kun sitä päivänvaloa on vain muutama tunti päivän aikana. Tänään otin ensimmäiset asukuvat kello 13, jolloin sää oli puolipilvinen, mutta sen verran kirkas, että ensimmäiset kuvat olivat aivan ylivalottuneita. Niina opeilla säädin kameran arvoja uusiksi ja sainkin parempia kuvia (terävyyttä vielä pitää harjoitella varsinkin kun kuvaan jalustan kanssa), jälkimmäiset kuvat on otettu klo 20 illalla, jolloin oli jo tosi hämärää, mutta taas eilisillä opeilla sain itseni näkymään kuvissa.

Samalla näette, kuinka erinäköinen asusta tulee neuletakkia, huivia ja laukkua vaihtamalla.





Alla olevat kuvat otettu klo 20 illalla



 Ja viimeistä kuvaa katsoessanne tiedän mitä ajattelette. Vastaus siihen on, Ei, en ole raskaana :)
Jalustalla kuvatessa puuttuu se kameran takana oleva silmäpari, joka sanoisi: korjaa neuletta, nosta leukaa, heilauta hiuksia, siirrä kättä ... jne.













TallennaTallenna

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Henna, kyllä tuo alakuva on sellainen mekon pönötyskuva :)

      Poista
  2. Hyviä kuvia. :) http://valkoinenhaave.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Oli kivaa tavata POSITIVEssa bloggari-illassa ja siistiä, että kuvausvinkit jo käytössä! Seuraavaan kertaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina vinkeistä, ehkä pikkuhiljaa löytävät kuviinkin mukaan :) Ilta oli oikein mukava ja olet ihanan innostava "opettaja"

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.