bloglovin
Lauantai päivä meni seuramme kevätnäytöksen vilskeessä ja hieno näytös olikin. Näytös oli Kapteeni Koukku ja jäällä viipelsi mm. merirosvoja, intiaaneja, surffareita, sukeltajia, uimareita, simpukoita, kadonneita lapsia …
Nopeasti hurahti lähes 11 tuntia ja näytösten jälkeen ajelin vielä Vierumäelle, jossa vietimme mieheni kanssa viikonlopun. Nautimme takkatulen lämmöstä, kävelimme pitkin golf kenttiä ja pesimme Lakun. Kävimme myös molemmat hierojaopiskelijoiden käsittelyssä. Molemmilla oli hartiat niin jumissa, mutta nyt vähän helpotti. Menen vielä kaksi kertaa tämän kuukauden aikana Vierumäelle ja ajattelin varata hieronnan molemmille kerroille. Mieheni lähti kotia kohti jo päivällä, mutta minä tulin Lakun kanssa kotiin vasta ilta kymmenen jälkeen.
Vielä kolme päivää töitä (mutta teen ne kotona eli hallille ei tarvitse mennä) ja sitten talviloma :)
Kapteeni Koukku ja Merirosvot
Vierumäki:
bloglovin
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
perjantai 11. huhtikuuta 2014
Paluu ruotuun
Eilinen asu olikin alkuviikon värikkyyden jälkeen tuttua minua eli beigeä, ruskeaa ja luonnon valkoista.
Sain kutsun kauppakeskus Willan KappAhl:n myymälään muoti-illan viettoon, mutta koko päivä ja ilta menee jäähallilla kevätnäytöksen parissa enkä pääse paikalle.
Olen kyllä tykästynyt noihin Hampton vaatteisiin. Neule on ihanan pehmeää puuvillaa ja kauluksen napit mukava lisä neuleeseen.
housut- KappAhl Hampton mallistosta
neule- KappAhl Hampton
takki- Massimo Dutti
laukku- Louis Vuitton
kengät- Converse
huivi- huutonet

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
Maanantain asua ja tyttären luontokuvia
Maanantai ja tiistai on mennyt niin pitkään töissä, että olen ollut kotona vasta hiukan ennen yhdeksää illalla. Maanantaina nukahdinkin sohvalle, kun katsoin edellisen viikon Mr. Selfridge ja heräsin sohvalta klo 03.40 :(
Oletteko muut seuranneet kyseistä sarjaa?
Tässä tiistai päivän asukuvaa, tuo ylimääräinen linssilude pyrkii joka kuvaan mukaan :)
takki- Etcetera (ostettu vuosi sitten hulluilta päiviltä)
housut- Kappahl, Hampton mallistosta
neule- sama osoite
huivi- Huutonetistä
kengät- Converse
Tytär oli koiran kanssa lenkillä ollessaan napannut kameran mukaansa ja ottanut mielestäni kivoja kuvia keväisestä luonnosta.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
5 päivää reissussa, ajoa lähes 900 km (Vierumäki, Kuopio)
Ihanaa olla kotona. Iloa vaimensi ainoastaan se, että koti olikin kaaoksen vallassa, kun saavuin tänne illalla yhdeksän aikaan. Uusi viikko alkaa imuroinnilla, petivaatteiden vaihdolla ja yleissiivouksella.
Minä olen nauttinut hotelli aamiaisista neljänä aamuna ja ihanista ruoka-annoksista ravintoloissa.
Keskiviikkona starttasin auton kohti Vierumäkeä. Siellä järjestettiin testit nuorille lahjakkaille luistelijoille, jotka pyrkivät Taitoluisteluliiton Talent- ryhmään. Meidän seurasta oli 3 luistelijaa mukana. Luistelijoita testattiin jäällä, liikkuvuutta testattiin opiston testaus asemalla, juoksusuoralla mitattiin ketteryyttä ja nopeutta sekunti kellon kera, jalkojen ponnistusvoimaa kontaktimatolla ja myös vartalon lihakset pääsivät töihin leuan vedon ja vatsalihasten mittaamisen yhteydessä.
Yövyin testauspäivien ajan Vierumäen Scandicissa ja kerrankin voi sanoa, että huone oli tyylikäs ja siellä viihtyi :)
Seinillä oli tietenkin urheiluun liittyvää kuvaa.
Lattia oli laattaa, vaikka näyttikin ns. lauta lattialta.
Tällä asulla piipahdin alakerran ravintolassa pizzalla ja oli muuten sairaan hyvää pizzaa.
neuletakki- Kapphal
laukku- LV
huivi- LV
neule- Massimo Dutti
Mielettömän herkullinen pizza
Täällä luistelijat joutuivat lihaskunto testiin.
perjantain asua
paita- Stadium
kengät- Converse
huivi- huutonet
laukku- LV Pochette
housut- Mac
Aamiainen näyttää niin värittömältä, mutta terveellinen oli :)
Perjantaina keskityin huoneessa muodostelman MM-kisojen katseluun luistelijaltani saamat villasukat jalassa.
Lauantaina kävimme valmentaja kollegan kanssa illallisella Don Camillossa. Voih, voin suositella paikkaa ruoan ja varsinkin miljöön puolesta.
kuvat : Lottarinna Eskelinen
ravintolasta on ollut myös juttu Gloriassa
http://www.gloria.fi/artikkeli/sisustus/design/uusi_ravintolatyyli_on_tumma_ja_nayttava
alla vielä omia kuvia ravintolasta
Ravintola on entinen Suomen Pankin talo ja kassaholvit on jätetty osaksi sisustusta.
Tässä asussa lauantai iltana
ja aamiaiselle klo 7.00 sunnuntai aamuna :)
Pitihän Kuopiosta myös jotain ostaa ja kesä housuiksi ostin Dahlian XL elämää
innoittamana punaiset kesähousut, myös tutut beiget sujahtivat kassiin luonnon valkoisen neuleen kera ;)
Oikein aurinkoista ja ihanaa alkuviikkoa lukijoille. Minulla on vielä 6 päivää töitä ja sitten koittaa talviloma :)
Minä olen nauttinut hotelli aamiaisista neljänä aamuna ja ihanista ruoka-annoksista ravintoloissa.
Keskiviikkona starttasin auton kohti Vierumäkeä. Siellä järjestettiin testit nuorille lahjakkaille luistelijoille, jotka pyrkivät Taitoluisteluliiton Talent- ryhmään. Meidän seurasta oli 3 luistelijaa mukana. Luistelijoita testattiin jäällä, liikkuvuutta testattiin opiston testaus asemalla, juoksusuoralla mitattiin ketteryyttä ja nopeutta sekunti kellon kera, jalkojen ponnistusvoimaa kontaktimatolla ja myös vartalon lihakset pääsivät töihin leuan vedon ja vatsalihasten mittaamisen yhteydessä.
Yövyin testauspäivien ajan Vierumäen Scandicissa ja kerrankin voi sanoa, että huone oli tyylikäs ja siellä viihtyi :)
Seinillä oli tietenkin urheiluun liittyvää kuvaa.
Huoneen värisävyt olivat kovasti makuuni.
Lattia oli laattaa, vaikka näyttikin ns. lauta lattialta.
Tällä asulla piipahdin alakerran ravintolassa pizzalla ja oli muuten sairaan hyvää pizzaa.
neuletakki- Kapphal
laukku- LV
huivi- LV
neule- Massimo Dutti
Mielettömän herkullinen pizza
Täällä luistelijat joutuivat lihaskunto testiin.
perjantain asua
paita- Stadium
kengät- Converse
huivi- huutonet
laukku- LV Pochette
housut- Mac
Aamiainen näyttää niin värittömältä, mutta terveellinen oli :)
Perjantaina keskityin huoneessa muodostelman MM-kisojen katseluun luistelijaltani saamat villasukat jalassa.
Lauantaina kävimme valmentaja kollegan kanssa illallisella Don Camillossa. Voih, voin suositella paikkaa ruoan ja varsinkin miljöön puolesta.
kuvat : Lottarinna Eskelinen
ravintolasta on ollut myös juttu Gloriassa
http://www.gloria.fi/artikkeli/sisustus/design/uusi_ravintolatyyli_on_tumma_ja_nayttava
alla vielä omia kuvia ravintolasta
Ravintola on entinen Suomen Pankin talo ja kassaholvit on jätetty osaksi sisustusta.
Tässä asussa lauantai iltana
ja aamiaiselle klo 7.00 sunnuntai aamuna :)
Pitihän Kuopiosta myös jotain ostaa ja kesä housuiksi ostin Dahlian XL elämää
innoittamana punaiset kesähousut, myös tutut beiget sujahtivat kassiin luonnon valkoisen neuleen kera ;)
maanantai 31. maaliskuuta 2014
Mankeli, makuuhuoneemme ja mukava matkustusasu
Tämä vekotin taitaa olla nuoremmille lukijoille kyllä ihan vieras. Kyseessä mankeli, jolla saa lakanat, pöytäliinat ja pyyhkeet sileiksi (mahtuvat kaappeihin mukavammin, mutta kuivausrummun jälkeinen pehmeys kyllä hieman kärsii).
Laite on ehtaa 70- luvun stailia ja väri maailmakin löytyy sieltä. Mankeli on minun lapsuuden kodistani ja muistan kuinka iltaisin jouduimme siskon kanssa lakanan ja pussilakanoiden "vetovuoroon". Eli lakanat suoristetaan ja taitetaan neljään osaan, jotta mahtuvat mankelin sisälle. Sitten kone ja kaksi rullaa pyörittävät niitä muutaman kierroksen ja rypyt ovat poissa.
pyyhkeet ennen mankelointia
ja mankeloinnin jälkeen
Makuuhuoneemme: Toivon että Gantin ystävämyynnistä löytyisi toinen tähtipeitto. koska yksi on liian pieni ja verhot puuttuvat edelleen :)
Viikonloppuna kisattiin Kotkassa aluemestaruuksista ja tällä asulla oli mukava ajella kisapaikalle.
Laite on ehtaa 70- luvun stailia ja väri maailmakin löytyy sieltä. Mankeli on minun lapsuuden kodistani ja muistan kuinka iltaisin jouduimme siskon kanssa lakanan ja pussilakanoiden "vetovuoroon". Eli lakanat suoristetaan ja taitetaan neljään osaan, jotta mahtuvat mankelin sisälle. Sitten kone ja kaksi rullaa pyörittävät niitä muutaman kierroksen ja rypyt ovat poissa.
pyyhkeet ennen mankelointia
ja mankeloinnin jälkeen
Viikonloppuna kisattiin Kotkassa aluemestaruuksista ja tällä asulla oli mukava ajella kisapaikalle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)