perjantai 20. marraskuuta 2015

Kisamatka Turkuun

Minun kisakauden viikonloput kuluvat pääsääntöisesti kilpailupaikkakunnilla, viime viikonloppuna vuorossa oli Turku ja kohta starttaankin jo auton kohti Vaasaa. Tykkään Turusta kaupunkina, keskusta on selkeä, ihania vanhoja rakennuksia, kivoja pikkukauppoja, isoja ostoskeskuksia ja tunnelmallisia pikkuravintoloita.

Olin sopinut treffit Johannan kanssa. Ensin pyörähdimme Zarassa ja sitten ajatuksena oli istua ja jutella viinilasin ääressä. Tällaiseen pieneen viini- ja tapas baariin Ditrevi tutustuimme Johannan kanssa. Johannan blogiin pääset  Illusionisti linkistä. En ole mikään viinitietäjä ja luotinkin henkilökunnan valintaan viinissä. Halusin punaista ja täyteläistä ja sainkin lasillisen ihanaa espanjalaista viiniä (jonka nimeä en tietenkään muista). Tilasimme vielä naposteltavaksi tapakset ja oma valintani oli Pan con Tomate leipä. Jutustelimme Johannan kanssa pari tuntia niin tiiviisti että se vaati vielä toiset lasilliset viiniä :)



Johanna ja minä



Kisapaikkakunnilla tulee valittua usein se tuttu ja hyväksi koettu hotelli ja taaskin oma valintani oli Scandic Julia. Kun kulkemista hallille tulee useamman kerran viikonlopun aikana niin arvostan myös helppoa pysäköintiä. Julian kohdalla se onnistuu täysin ja parkkihallista pääsee helposti hotellin asuinkerroksiin hissillä. Julian aamiainen on myös erinomainen verrattuna moniin muihin ketjuhotelleihin.




Asukuvia tuli peräti kaksi kpl :)






Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua lukijoille ja minä lähden ajamaan kohti Vaasaa

tiistai 17. marraskuuta 2015

Chanel Petite Shopping Tote PST

Yksi lokakuun aamu makoilin vielä sängyssä aamukahvia juoden ja meiliin päivittyi Vestiaire Collective sivun päivitys ja sieltä löysin tämän uuden suosikkini. Klikkasin laukun samantien ostoskoriin ja laukku saapuikin parin viikon sisällä postiin. Mukaan kauppaan kuuluin aitouskortti, dustbag ja Chanelin laatikko. Olin kyllä yhtä hymyä kun laukun laatikostaan avasin. Ainoa miinus oli dustbagin aika voimakas hajuveden tuoksu, mutta sekin on jo hälvennyt (onneksi ei tupakalle haissut)

Kyseessä on siis Chanelin Petite Shopping Tote laukku. Koonsa puolesta erittäin näppärän kokoinen, sisälle mahtuu esim. iso pöytäkalenteri, lompakko, meikkipussukka ja puhelin tai pöytäkalenterin sijaan järjestelmäkamera (testattu viikonloppuna). Laukku on caviar nahkaa eli hieman sellaista pinnaltaan röpöläistä. Muut Chanelin laukkuni ovat lampaannahkaa eli tämä caviar ei ole niin arka käytössä eikä naarmutkaan näy. Olen käyttänyt vain tätä laukkua siitä asti kun sen postista hain eli tällä hetkellä yksi lempilaukuistani.


 Laukussa ei ole vetoketjua, mutta suuaukkoa saa pienennettyä magneettinepparin avulla, laukun takana yksi avotasku ja sisällä laukussa yksi vetoketjutasku ja yksi avotasku.


Pienestä koostaan huolimatta tilava laukku eli nämä mahtuvat hyvin laukun sisälle.




keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Pizza keskiviikko

Ihana yllätysviesti odotti eilen puhelimessa kun Henna Pakkomielteet  blogista ehdotti tapaamista tälle illalle. Henna saapui Vantaalle työmatkalle ja pikkujouluihin, joten treffit oli helppo järjestää Jumboon.

Kävimme tuttuun tapaan syömässä suomen parhaat pizzat, Classin Pizza nimisessä ravintolassa. Molemmilla oli niin kova nälkä, että pizzat eivät kauaa lautasella viihtyneet.



Vatsat täynnä kiirehdimme vielä ennen sulkemista H&M myymälään. Minä ajattelin päivittää uudet siveltimet meikkien tekoon. Minusta nämä H&M siveltimet ovat laadukkaita ja mielestäni todellakin hintansa arvoisia.


Joulukuusen alla Tonttutomerat



Seppälästä ei löytynyt mitään ostettavaa, mutta tämän tuolin olisin kyllä huolinut mukaani :)



Tällä asulla tänään



neuletakki- Gant
housut- KappAhl
kengät- Global
pusero- Pedro del Hierro
huivi- Louis Vuitton
laukku- Chanel PST










tiistai 10. marraskuuta 2015

Karvapallo

Meidän perhe sairastelee näköjään tämän viikon. Mies on sairauslomalla, tytär tuli kesken koulupäivän kotiin ja koirallakin ilmeisesti kennelyskä. Minä olen näköjään talon ainoa vielä terveiden kirjoissa oleva. Kilpailut painavat päälle, viime viikonloppu Kouvolassa, tuleva viikonloppu Turussa ja sitten vielä Vaasa eli sairastelemaan ei kyllä ehtisi. Tai ehken siksi olekaan tullut kipeäksi, kun en ole kotona lainkaan :)

Tänään halusin päälle pehmeää ja lämpöistä, joten neulevalinnaksi valikoitui Gantin ystävämyynnistä ostettu angora neule. Puettuani neuletakin huomasin samantien, big mistake!! Olin nimittäin aivan yltympäriinsä vaaleansinisessä angora haituvassa. Kotiin tultuani olin kuin kani mustassa paidassa ja mustat vahapintaiset housutkin ovat aivan hahtuvan peitossa. Pitäisikö neuletakki siis pestä ennen pitämistä vai väheneekö tuo nukan irtoaminen, neuvokaa viisaammat.








Kaulalle lentävien hahtuvien estoksi vielä Hermeksen silkkihuivi

neuletakki- Gant
housut- KappAhl
kengät- Global
laukku- Chanel
korvakorut- Rubens

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Gantin ystävämyynti

Tänään olin kyllä tehokas tuon Gantin ystävämyynnin suhteen. Autolla Helsinkiin, auto parkkiin 30 m päähän Gantin myymälästä, puoleksi tunniksi rahaa mittariin ja sisälle myymälään. Ihmisiä oli jopa sen verran vähän, että liikkeessä pystyi liikkumaan. Päivän asu rakentui Balmuirin huivin ympärille. Huivin väri on hauska, tietyssä valossa se on liila ja taas toisessa valossa sellainen roosa, virallinen väri Heather. Laskeskelin, että tuo neuletakki on 16-17 vuotta vanha :)


 neuletakki- Noa Noa
housut- KappAhl
huivi- Balmuir
laukku- Chanel




Saalis ystävämyynnistä:
* kaksi tähtitorkkupeittoa, jotka laitoin makuuhuoneeseen päiväpeitoiksi (mies ei tainut edes huomata, oli vain siirtänyt sivuun kun meni lepäilemään)  näkyy tuossa neuleiden alla




* musta pitkä palmikkoneule (samanlainen kuin tämä valkoinen, mutta musta)




* siniharmaa angoravillainen neuletakki




* harmaa pitkä villaneule (kapeilla säärillä voisi varmaan pitää mekkona paksujen sukkisten kanssa)




* kaverin isälle kaulahuivi isänpäivälahjaksi

ja ostossumma oli eurolleen se mitä olin varannut rahaa mukaani :)

Ystävämyynti on vielä huomenna torstaina 5.11 klo 9-17 osoitteessa Korkeavuorenkatu 1, maksutapa ainoastaan käteinen

tiistai 3. marraskuuta 2015

Visiitti Zoom Design myymälässä ja ostokset sieltä

Perjantaina vietin vapaapäivää ja nautin pitkistä yöunista jopa niin paljon, että meinasin myöhästyä treffeiltä siskoni kanssa, jotka oli sovittu siis kello yhdeksi Lahteen. Napattuani siskon kyytiin ajelimme kohti Vääksyä ja Zoom Design liikettä. Liikkeessä alkoi joulu-Outlet ja halusimme olla paikalla heti ensimmäisenä päivänä. Outlet puolelta ei löytynyt mitään, mutta varsinaisen liikkeen puolelta sitten sitäkin enemmän ;)

Olipa kiva taas tavata liikkeen sydäntä ja sielua eli Nataliaa. Liikkeeseen oli tuotu kaikkea ihanan talvista ja jouluista niin vaatteiden kuin sisutuspuolen valikoimiin. Myymälässä oli tarjolla glögiä, pipareita ja suklaata eli shoppailun lomassa sai suun makeaksi. Liike ei ole hirvittävän suuri, mutta voi sitä kaikkea kaunista mitä sisäänsä katkeekään. Vaikka tavaraa on paljon niin kaikki on esillä kauniisti eikä tule sellaista oloa ettei mitään löydä. Olimme liikkeessä kaksi tuntia !!! Siskoni mies jo soitti ja kysyi "Koska se liike menee kiinni? Ajattelin, että jäättekö yöksi sinne"





Lakritsia sisältävät joulukalenterit





















Tämä neulehattu sujahti ostoskassiin, mutten ole vielä käyttänyt.

Tuikkuja ostin 3 kpl ja ne pääsivätkin jo illalla takan reunalle



 Tällaisen Delicateloven ponchon ostin myymälästä ja värisävynä puuterinen pinkki. Päivällä oli niin aurinkoista, että kuvat meinasivat väkisin valottua liikaa.


 tässä kaulalla Balmuirin Milano kashmir huivi. Tästä on tullut uusi suosikkini :)





takki- Lindex
housut- KappAhl
viitta/poncho- Delicatelove
nilkkurit- Global Stockmann
huivi- Balmuir
käsikoru- Hermès
rintakoru ja laukku- Chanel

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Hermès Clik-H rannekoru

Olinpa kerrankin oikeaan aikaan kotikoneella, kun huomasin myyntiin tulleen Hermeksen Clik H käsikorun. Nopea varaus ja maksu. Koru oli vielä väriltään juuri se minkä olisin liikkeestäkin valinnut eli Hermèksen oranssi. Vasta eilen tajusin, että ostin korun ihanalta ja tyylikkäältä 
Style Plaza blogia pitävältä Annalta. Ellen olisi päässyt kokeilemaan korun kokoa aiemmin niin en olisi uskaltanut ostaa tätä pienintä kokoa, mutta koko on kuin onkin sopiva mun paksuun ranteeseen. Sain korun tiistaina ja siitä lähtien se on ollut ranteessani päivittäin. 




Vasemmalla oleva Hermèksen huivin olen saanut äidiltäni. Huivi on kohta 30 vuotta vanha ja edelleen kuin uusi. Silkki on ihanan paksua ja laadukasta.