keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Huivit hoitoon

Onpa ollut ihana alkusyksy, ihanan lämmintä ja sateetonta. Tai niin ainakin minusta tuntuu, kun olen lähtenyt koiran kanssa ulos (tosin aamuisin vasta klo 9-10 välillä). Piristävän aamulenkin jälkeen palaveerasin Waltikan hotellijohtajan kanssa jo ensi vuoden kesäleiristä. Kyllä, ajoissa ollaan liikkeellä, jotta mainonta tavoittaa kaikki luistelijat jo ennen ensilumia.

Kävin eilen pikavisiitillä Lahdessa ja samalla tapasin siskoni pikaisesti ja annoimme toisillemme yhdet huivit hoitoon :)

Minä sain siskoltani tuollaisen kiiltävän LV huivin ja minulta hoitoon pääsi ruskea huivi. Joten pitihän "uusi" huivi kietoa heti tänään kaulaan. Tykkään huivin hopea-kulta yhdistelmästä. Takkina minulla on jo 14 vuotta vanha tikkitakki, joka on ostettu aikanaan -70% alesta. On tämäkin takki maksanut rahansa takaisin kymmenillä käyttökerroillaan.

Laukuksi kaivoin vaihteeksi LV Weekend Borsa laukun, joka on tuollainen matkalaukun tyylinen sivuilta avattavilla vetoketjuillaan. Minulle laukusta tulee mieleen vanhanajan kenkälaukku, joka otettiin mukaan vaihtokengille tansseihin mentäessä :)








takki- Basler
housut- Seppälä
kengät- Glopal
neuletakki- Repeat
huivi ja laukku- Louis Vuitton

6 kommenttia:

  1. Kiinnitin huomioni sun ihaniin housuihin. Mielettömän ihanat ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Housut on ostettu Seppälästä perjantaina, eli sieltä löytyy ja ovat mukavat päällä.

      Poista
  2. Hih, huivit hoitoon :D Me myös mun siskon kanssa "hoidetaan" toistemme vaatteita ja asusteita toisinaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Just kaverin kanssa sovittiin, että annan tuollaisen sivusta vedettävän antiikkisen puusohvan heille hoitoon :)

      Poista
  3. Ihana huivi <3 Sopii sulle tosi kauniisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin olin tyytyväinen tähän hoitosopimukseen.

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.