Tuosta Herméksen silkkihuivista olen niin ylpeä, sain sen äidiltäni pari vuotta sitten omakseni. Hän on ostanut sen aikanaan Finnairin koneesta vuonna 1980 luvun lopulta ja taisi maksaa 190 markkaa :) Silkki on aivan ihanan paksua laadultaan, aivan erilaista kuin toinen Hérmeksen huivini vaikkei sekään mikään uusi ole.
takki- Cut & Pret (Stockmann)
neuletakki- Gant
housut- In Wear
kengät- LV
käsikoru, vyö ja huivi- Hérmes
laukku- Chanel
Pesin myös kaikki meikkisudit ja kylläpä niistä taas lähtikin likaista ja rasvaista vettä. Pitäisi ottaa sellainen tapa, että esim. joka kuukauden 1. pvä ottaa ohjelmaan meikkivälineiden pesun, koska aikaahan siihen menee vain vartti. Sudit keräävät ihosta joka meikkauskerralla rasvaa ja likaa mukaansa eli pesu useammankin kerran kuussa olisi varmasti paikallaan.
Imuroinnin jälkeen aion palkita itseni lasillisella punaviiniä ja muutamalla salmiakkijauhe-suklaa lakukuulalla. Nämä ovat ihan meidän perheen (tai tyttären ja minun) suosikkeja nykyään. Jouduttiin jopa meidän lähi K-kauppaa ohjeistamaan, että tilaavat karkkihyllyynsä. Tai tässäkin tapauksessa minä ohjeistin myyjää ja teini meni jo lähes ulko-ovella kohti autoa, koska mutsi oli TAAS niin nolo.
Mukava, kun olet saanut hienon huivin äidiltä. Sillä on varmaan oma merkityksensä, tuntuu varmaan hyvältä laittaa se kaulalle.
VastaaPoistaTyylikäs asu.
Mä löysin kaupasta inkiväärikarkkeja. Alkuperämaa Indonesia. Vähä mietin tuleeko maistettua.
Hyvää viikonloppua.
>Leena
Inkivääri makuna varmasti jakaa mielipiteet. Tuota silkkihuivia tulee valitettavasti käytettyä enemmän keväisin ja kesäisin ja talvella noita paksumpia huiveja.
PoistaHarmaa villis käy kaikkien kanssa, on hyvä perusvaate.
VastaaPoistaKarkkinälkä yllättää välillä ja silloin joku tv-mix käy hyvin, missä on laukuakin..
Onneksi täällä Espanjasta saa myös sitäkin :) Ostin viimeksi jotain muuta, ei suomalaista sekoitusta ja olipa hyvää!! Eli osaa ne muutkin näköjään tehdä irtokarkkeja vaikka välillä matkustaessa maailmalla on vaikea löytää hyviä karkkeja. Me suomalaiset taidetaan olla taitavia herkkusuita sen suhteen..
Mukavaa viikkoa!
Valotus kuvissa vääristääkin näköjään sävyjä, tuo villatakki on meinaan sellainen baby vaaleansininen :) Samaa mieltä, että hyviä karkkeja saa ulkomailla hakea tai sitten se oma suu on vain niin tottunut suomen karkkivalikoimaan. Ja kun oma lempimaku on salmiakki niin sitä vaikea ulkomailta löytää.
PoistaOlen itse ostanut v. -91 Finskin koneesta Diorin huivin äidilleni ja sekin on todella paksua silkkiä. Hinnan muistan vielä, se oli 410 markkaa. Tuolla laatikossa se huivi nyt odottaa käyttöä, pitäisi ehkä kaivaa esiin kun siinä on niin keväisen pirteät kukat :)
VastaaPoistaEhdottomasti käyttöön, tuo laatukin vanhoissa huiveissa paljon parempi kuin nykyään. Huiveja voi myös sitoa monella eritapaa kaulalle.
Poista