lauantai 10. tammikuuta 2015

Nimikirjainten painatus Louis Vuitton tuotteisiin

Näin tänään livenä ihanan Henna-Adelen (kahvia ja Bachia) blogin pitäjän. Aloitimme aamun tapaamisella Strinbergin kahvilassa. En ole kahvilassa käynyt remontin jälkeen ja ihanan tunnelmallinen vanhanajan kahvila. Paikka valikoitui myös ajatellen seuraavaa kohdettamme, viereisen korttelin LV.

Henna-Adele tarvitsi henkistä tukea laukun vaihtoon ja kaikki kävikin todella upeasti ja henkilökuntaa oli runsaasti paikalla. Itsekin innostuin katselemaan rannekorua, agendaa ja sitten iskin silmäni meikkipussiin. Oli se vaan niin söpö eli tein nopeat kaupat pussukasta ja päätimme laittaa H-A:n kanssa kirjain painatukset tuohon päädyssä olevaan nahka lappuun. Lisäsin nimi kirjaimet myös Lockit laukkuuni, koska en aio sitä myydä. Odottaessamme nimikirjainten painatuksia saimme nauttia kahvit ja onneksi H-A tarkisti vielä oman tilauksensa kuitista, koska tilaukseen meinasi lähteä aivan väärä laukku :)




Kirjaimet näyttävät olevan vinossa, mutta nuo olkainten kiinnityskohdat ovat myös vinossa eli ns. optinen harha.



Saimme meikkipussukat mukaamme, H-A lähti junalle ja sainkin pikaisesti soiton. "Mun meikkipussin sivuilla järkyttävät naarmut, lähden takaisin, tarkasta säkin sun pussukka". Lindexin pukukopissa sitten availin laatikon ja apua, myös minun uudessa pussukassa painauma, joka ei todellakaan oikene.



Sovituskopista takaisin Espalle ja näytin pussukan myyjälle, hän kävi näyttämässä sitä takahuoneessa ja sain uuden pussukan pilalle menneen tilalle. Myyjä pahoitteli kovasti ja sanoi, että näihin pieniin meikkipusseihin ei sitten enää tehdä näitä nimikirjain painatuksia. Harmi, koska olisi näyttänyt kivalle. Myös H-A sai pilalle mennen tilalle uuden meikkipussin, vaikka hänen pussukka olikin jo aiemmin ostettu. Painauma oli tullut siitä, että tuo painatuskone on kuin ompelukone eli sellaiset jalakset ja kun pussukka pieni ja pullea niin se pitää taittaa sivuilta, että menee jalasten alle. Tarkastin kyllä laukunkin saman tien, että eihän siihen tullut vaan jälkiä.

Harmittaa myös myyjämme puolesta joka painatuksia suositteli, oli aivan ihana ja herttainen harjoittelija. Toivottavasti ei saa nuhteita kahdesta pilalle menneestä tuotteesta.





Uusi pussukka joutui komeroon, mutta pääsee kyllä pikaisesti käyttöön :)


maanantai 5. tammikuuta 2015

Guccin laukut myynnissä

Tulin tännekin vinkkaamaan, että myyn molemmat Guccin laukkuni uuden laukkuhaaveen tieltä. Eikös se niin mene, että kaksi ulos ja yksi sisään.

Myynnissä kunnoltaan uudenveroinen musta Soho leather chain shoulder bag hintaan 950 €, kuitti tulee kaupan mukana.







Tämä Gucci myynnissä hintaan 380 €




perjantai 2. tammikuuta 2015

Louis Vuitton bandeau huivin sitominen kaulalle

Sain Hennalta,  Bachia ja Kahvia blogin pitäjältä postaustoiveen koskien bandeau huivin erilaiseen sitomiseen kaulalle. Nämä muutamat vinkit toimivat myös muiden huivien kanssa.

1. Huivi rusettina



 2. Huivi sidotaan edestä taakse ja päät sidotaan takaisin eteen solmulle


3. Huivi kaksin kerroin lenkille ja päät pujotetaan läpi



4. Tee solmu huivin keskelle, solmu eteen kaulalle, pujota huivin päät solmun läpi



5. Huivi sidotaan takaa eteen, kiepautetaan ympäri ja sidotaan päät niskan taakse (toimii paremmin suurella huivilla


6. Huivi laukun koristeena



torstai 25. joulukuuta 2014

Punaista jälleen

Lumen puutetta moni huokaili sosiaalisessa mediassa ja eilen sitä kyllä tulikin taivaan täydeltä. Hyvinkäällä satoi lunta varmaankin 20-30 cm päivän aikana.

Lähdimme automatkalle iltapäivällä ja ajonopeus vaihteli välillä 40-70 km/h ja Lahden motarillakin alle 100 km/h. Onneksi oli lyhyt ajomatka Lahteen. Iloksemme pääsimme siskoni valmiiseen joulupöytään. Ihanaa ruokaa vatsan täydeltä, lahjojen jakoa ja illaksi kotiin.

Kotona 3. kerran lumityöt pihassa ja sitten lähdimme vielä koiran kanssa kahlaamaan lumessa. Ilta meni Modernin perheen parissa ja aamulla nukuimme kaikki pitkään :) Ihanaa huomenna vielä vapaata ja sitten lauantaina jäälle.

Tässä jouluaaton asua ja taas punaista :)




mekko- Lindex
shaali/neule- Sand
kengät- Glopal

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joululoma alkoi tänään

Viikonloppu meni Tikkurilassa SM- kilpailuissa ja tänään alkoi loma. Seuraavan kerran avaan jäähallin oven lauantaina. Kisoista palattuani katselimme koko perheen voimin Modernia perhettä ja nauraa käkätimme hauskoille jutuille. Nukkumaan menin vasta kahden jälkeen yöllä ja heräsin aamulla puoli yksitoista ja olin ihan sekaisin. Näin myös unta, että osallistuin luistelukilpailuihin. Onneksi heräsin ennenkuin nolasin itseni totaalisesti.

Kävimme vielä tyttären kanssa ostamassa joulupalloja kransseja varten. Ajattelin askarrella äidilleni ja siskolleni samanlaiset joululahjaksi.







takki- Zara
laukku- Gucci
housut- Zara
kengät- Global
huivi- LV

Gucci jacquard pattern knit scarf

Toinen itse itselleni ostamani joululahja oli Guccin uusi villahuivi. Edellisen Guccin huivin ostin lähes 3 vuotta sitten ja huivi on edelleen aivan uuden veroinen (ei nyppyjä tai langan vetoja). Materiaali huivissa on 100 % ohutta villaa eli mukavan tuntuinen myös kaulalla tai hartioilla.

Valitsin väriksi tuollainen vaalean ruskean beige,  jossa toinen puoli enemmän harmaa-sini sävyinen eli ihan minun värinen koko huivi.







lauantai 20. joulukuuta 2014

Louis Vuitton huivien laatu

Facebookissa on ryhmä Louis Vuittonin tuotteisiin hurahtaneille ja siellä heräsi keskustelu Louis Vuittonin huivien laadusta. Itselläni on huivit kaikki samaa perus laatua eli ei sitä shine versiota, joka on hieman kulutusta kestävämpää laatua. Omat huivini ovat materiaaliltaan 60 % silkkiä ja 40 % villaa eli ihanan tuntuisia iholla ja kesä aikaan myös valitettavasti liian lämpimät käytettäväksi.


Huivit ovat alla ikäjärjestyksessä. Vanhin oikealla ja uusin vasemmalla.





Kuvassa oikealla on ensimmäinen huivini ja se ostettu kesällä 2011. Tämä huivi on mielestäni myös kaikkein pehmein laadultaan vaikka kaikki samaa materiaalia ovatkin. Tässä huivissa on myös eniten nukkaa pinnassa ja on jo mielestäni hieman epäsiisti.

Mutta eipä ole enää, kokeilin nimittäin huivin pintaan Clas Ohlsonilta ostamaani nukkaimuri (vai mikä tämän virallinen nimi sitten onkaan) ja tällainen kasa lähti pinnasta nukkaa :) Nyt huivi on taas katseen kestävä.



Voin todellakin suositella tuota laitetta, on myös hellävarainen eli ei tarvitse pelätä että nappaisi kankaan tai neuleen pinnan sisäänsä.