maanantai 13. maaliskuuta 2017

Viininpunaista, beigeä ja vaatteiden yhdisteleminen

Teen näköjään omasta vaatekaapistani aika ajoin löytöjä. Tämän päälläni näkyvän mekon (tässä itselläni tunikana/ pitkänä paitana) ympärille päätin rakentaa tämän päivän asuni. Vaikka minulla on suoraan sanottuna valtavan kokoinen vaatevarasto niin osaan kyllä mielestäni nopeasti jo mielessäni löytää parin valitulle ala- tai yläosalle. Samoin vaatekaupassa mietin jo heti, että miten sovitettava vaate käy jo olemassa oleviin vaatteisiini. Mikäli itselläsi ei ole tällaista kykyä (ja tämähän on vain minun mielipide, että osaan yhdistää vaatteita) niin kannattaa ostaa kaupasta heti yksi kokonainen kokonaisuus, jossa kaikki vaatteet käyvät keskenään. Silloin ei pääse syntymään tilannetta, että esim. se kaunis pusero ei pääsekään käyttöön. Tytär kyllä kommentoi yksi päivä näillä sanoilla "Äiti, sä voisit kyllä ottaa oppia isistä noiden eri sävyjen yhdistelemisessä, sulla ei ole oikein silmää siinä" Jep, mites se olikaan, että lasten suusta tulee totuus. No nämä kengäthän olivat tietty ihan väärää sävyä housujen kanssa, mutta ehkä toi mätsäävä kynsilakka pelastaa edes vähän :)

Tämä valon määrä ulkona piristää kyllä mielen, kuviakin saa otettua taas ihan eri lailla.
















untuvatakki- Noom
cashmere housut- Andiata
kengät- Timberland
mekko- Zara
huivi- LV

6 kommenttia:

  1. Ihana takki, viininpunaisesta tykkän todella paljon ja sopii ihanasti tummien farkkujen tai harmaan kanssa. Nyt täytyy oikein tunnustaa, ettei vaatekaapissani taida olla viininpunaista juurikaan ja se asia pitää korjata.

    Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Hyvä väriyhdistelmä ja niin rento combo!

    Anteeksi, että vastaukseni sinun kommenttiin PING asiasta viipyi. Olen lukenut yhteen tenttiin intensiivisesti.

    Tällä hetkellä PING Helsingiin on myynnissä niitä yrityslippuja vain. Meille bloggareille ja muille somettajille oli avoin haku tammi/helmikuun vaihteessa. Meitä hakijoita oli yli 400 ja olin todella onnellinen saadessani kutsun.

    Aurinkoista viikkoa sinulle Mankka :)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva ja rento asu! Eikä kengissäkään mitään vikaa, nappaat vaan samaa sävyä laukun kainaloon niin kaikki hyvin :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa LV laukuissahan nuo nahkaosat aikalailla kenkien väriset (tyttären mielestä varmaankin IHAN eri sävyä:) )

      Poista
  4. ps. kuolaan muuten noita housuja, vieläköhän niitä jostain löytyisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soita Andiatalle ja kysy, saattaahan niitä olla varastossakin kun talvivaatteet pakattu pois, menee sulle muuten koko XS/S, koska mulla mustat kokoa M ja lähes samaa kokoa kuin nämä beiget, jotka kokoa L

      Poista

Kiitos kun kävit ja kiitos viestistäsi.